
Romaani
Enostone Kustannus, 2022
Osta kirja!
Kata on päättänyt saada miehensä takaisin. Tarvitaan vain elämänmuutos, sellaisiahan nelikymppisenä kuuluukin tehdä. Hän jättäisi nukkavierun paikallislehden toimituksen ja singahtaisi uuteen ammattiin. Silloin mies muistaisi, miksi oli aikoinaan rakastunut häneen. Unohtaisi Helyn, vaikka tämä oli nuorempi ja kiinnostunut ihan kaikesta, vegaaniruoastakin.
Kriisi palauttaa Katan mieleen toisen alun kaksi vuosikymmentä aikaisemmin. Eletään 1990-luvun loppua, nokialaiset piipittävät tekstiviestejä, Tulliklubilla jyrisee suomimetalli. Nuori Kata tutustuu omalaatuiseen kaveriporukkaan, joka elää puoliksi netissä, puoliksi oikeassa maailmassa. Varhainen sosiaalinen media vetää Katankin taikapiiriinsä, jossa totinen maalaistyttö voi olla mitä vain. Tai niin Kata luulee. Uutta kohti puskiessaan Kata työntää piinaavat nuoruusmuistot syrjään. Mutta mihin saakka unelma valkoisesta takista kantaa, jos menneisyydestä ei ole oppinut mitään?
Pulmu Kailamon ja Taru Kumara-Moision yhdessä kirjoittama romaani Tenho kertoo vetovoimista, kateudesta ja etsimisestä. Siitä, miten musiikki tuntuu aina kuuluvan jostain kauempaa.
Tenho-teoksesta sanottua:
“Löysin paljon mihin samastua. Lapseni ovat Katan ikäiset. Tenho oli kuin opintomatka heidän nuoruutensa maailmaan, ehkä vanhemmuuden kannalta liian myöhään, mutta tenhoava ja opettava.
Romaani on hieno ajankuva, tutkielma ihmisen elämisenharhasta ja naisiin kohdistuvista odotuksista.” – Maire Paltare, Ilkka-Pohjalainen 17.2.2023
“Tenhossa todellakin on outoa tenhoa. Yksi lumovoiman salaisuus voi olla siinä, miten viehättävän ilmavalla ja vähän vaivihkaisella otteella kirjoittajat käsittelevät kipeitäkin aiheita ja teemoja, kuten epävarmuutta sekä hylätyksi tulemisen ja ulkopuolelle jäämisen pelkoa.
Teos herättelee ajattelemaan, että olipa ihminen minkä ikäinen tahansa, hän pysyy ytimeltään aika muuttumattomana. Näkökulmasta riippuu, onko ajatus lohdullinen vai lannistava. Selvää on kuitenkin se, että ainakin tunteiden kanssa on vain opittava elämään.” – Marjo Jääskä, Kiiltomato 21.2.2023