Kuulumisia

Koiranunta-teoksen julkkarijuhlat pidettiin osana Pispalan kirjaston ja Tahmelan huvilan Lastenlauantai-teemapäivää eilen 6.4.2024. Jäi hyvä mieli siitä, että tapahtumaan osallistui niin runsaasti lapsia ja lapsenmielisiä. Minulla oli mukana hoitokoirani Donna, ja kuvittaja Kaisa-Tuulia oli ottanut kaverikseen Dali-koiransa. Pelkäsin etukäteen, että koirat eivät viihdy tungoksessa, mutta hyvin sujui kummankin karvaturrin kanssa. Enostone-kustantamon Kalle Niinikangas haastatteli minua ja Kaisa-Tuuliaa, ja yleisökin sai esittää kysymyksiä ja kommentteja. Haastattelun jälkeen oli vuorossa satutuokio Koiranunta-teoksen siivin – oli ihana lukea tarinaa niin vastaanottavaiselle yleisölle; yhteiseläytyminen teoksen maailmaan onnistui mainiosti. Lopuksi söimme queer-henkeen sateenkaaripopcorneja! Sydämellinen kiitos kaikille paikalle tulleille ❤

Olen liikuttunut ensimmäisen lastenkirjani julkaisusta, sillä lapset tuntuvat niin tärkeältä kirjallisuuden kohdeyleisöltä. Itse rakastin pienenä kuvakirjojen lainaamista kirjastosta ja teosten tarjoamia hämmästyttäviä mielikuvitusmaailmoja yhdessä tai yksin lukien. En olisi sellainen kuin olen ilman lastenkirjallisuutta. Lisäksi tuntuu erityiseltä, että ensimmäinen lastenkirjani kertoo koirasta – olin nuoruudessani niin monta vuotta surullinen aina ajatellessani auton alle jäänyttä koiraani, että oli jo aikakin löytää uudestaan koirailo kirjoittamisen ja hoitokoirailun kautta.

Koiranunta-teoksesta on ollut mukavaa saada innostunutta palautetta tutuilta ja #kirjagramin kautta. Pulmu Kailamo kuvaa Instagram-postauksessaan teosta näin:

“Kirja kertoo Dali-koirasta, jolla on tapana tehdä, noh, koiruuksia. Eräänä päivänä Dali repii emäntänsä lempirepun, mistä emäntä kimmastuu kovin. Tästä tarina lähtee villiin koiranlaukkaan: katuva Dali uneksii itsensä lukijaksi, sinuksi, ja ryhtyy pohtimaan, olisiko sittenkin parempi olla toisenlainen. 

Omasta lapsuudestani on tietysti vierähtänyt jo muutama vuosikymmen, mutta siitä huolimatta Koiranunta oli innoittava lukukokemus, yhtä aikaa riemukas, surrealistinen ja sympaattinen. Uskon, että nuoremmatkin lukijat kiinnostuvat pohtimaan sen äärellä, mitä oikein tapahtui ja kenelle – ja miksi. 

Kuvituksen kirjaan on tehnyt Kaisa-Tuulia Tuomi. Dali-koira on oivaltavan ilmeikäs ja sen ympäristö todella kauniisti rakennettu kasveineen, pienine eläimineen, esineineen ja valon ja varjon vaihteluineen. Näin sekä tarina että kuvat tarjoavat elämyksiä useammaksikin lukukerraksi.”

*

Kuulumisia näin muuten: minulle myönnettiin Taiteen edistämiskeskuksen kohdeapuraha varhaisnuorille tarkoitetun romaanitrilogian ensimmäisen osan kirjoittamiseen. Tuntuu merkitykselliseltä ja omalta saada kirjoittaa lapsille ja nuorille, vaikka aikuisille tarkoitetussa romaanikäsikirjoituksessanikin riittää vielä muokkaamista. Sain myös kesäksi töitä Pentinkulman päivien kulttuurituottajana. Ja niin, olen yrittänyt huolehtia jaksamisestani karsimalla kaikkea muuta liiallista touhuamista, viettämällä laatuaikaa ystävien kanssa ja käymällä avannossa mahdollisimman usein.

Koiranunta-lastenkirja on edennyt painoon ja on nyt ennakkotilattavissa Enostone-kustantamon kautta. Maltan tuskin odottaa, että saisin surrealistisen koiranuniseikkailun vihdoin käsiini ja pääsisin esittelemään sitä yleisölle yhdessä teoksen kuvittaneen Kaisa-Tuulia Tuomen kanssa (yhteiskuva: Toni Sormunen). Teos sopii monitasoisena niin lapsille kuin aikuisillekin.

Ennen kirjanjulkkareita vuorossa on kuitenkin performanssi-ilta Ylöjärvellä Vanhassa Räikässä tiistaina 5.3. klo 18. Tervetuloa seuraamaan, miten tavalliset jutut kääntyvät sanataiteeksi. Yhteisöllinen sanataideperformanssini “Kauneinta on arki” rakentuu niinkin tavallisista jutuista kuin vessanpöntön kannesta, vessapaperista, arkisista elintarvikkeista sekä elämän tuomista iloista ja suruista. Luvassa äänitehosteita, tanssillisia liikkeitä ja tietenkin sanataidetta. Performanssin ohessa kerron omasta kirjailijan arjestani. Performanssi-ilta on osa Ylöjärven kaupungin 155-vuotisjuhlaohjelmaa, ja sen järjestää Ylöjärven kaupungin kulttuuripalvelut.

Vuosi ei ole alkanut aivan niin mallikkaasti kuin olisin toivonut, sillä ajoin liukkaalla säällä kiireessä kolarin, josta jäi tärisevä olo pitkäksi aikaa. Kenellekään ei onneksi käynyt pahasti, selvittiin puskurivaurioilla. Säikähdys sai kyllä taas miettimään elämän arvoja, kuinka järkevää on suorittaa töitä sata lasissa, siinäkin tapauksessa kun kyse on innostavista kirjallisuus- ja teatterihommista – ei ainakaan burnoutin partaalle kannata intoilla ja unohtaa läheisiään eikä sählätä liikenteessä henkensä kaupalla. Elämästä on mukavampi nauttia rauhallisemmin. Kiitos tuesta kolarin jälkimainingeissa, perhe ja muut rakkaat, etenkin Tenho-kollegani ja ystäväni Pulmu!

Lasten kuvakirjani Koiranunta tullee painosta helmikuussa. Pieniä viivästyksiä on taas sattunut, mutta lopputuloksen pitäisi olla laadukas. Herkkäsieluisesta teoksesta lisäinfoa luvassa myöhemmin!

Historiallinen edularppini Rouva Enteen teekutsut (jossa eläydytään Tahmelan huvilan miljööseen vuonna 1912) toteutuu 21.2. Tervetuloa paikan päälle matalalla kynnyksellä, mukaan voi ilmoittautua huvilan nettilomakkeen kautta. Haastattelin muuten tammikuun alussa Tahmelan huvilalla Soriseva harju -podcastiin näytelmäkirjailija, ohjaaja ja taiteen akateemikko Sirkku Peltolaa. Kannattaa kuunnella, mitä yhdessä pohdiskelimme näytelmien kirjoittamisesta ja ohjaamisesta sekä millaisia elämännäkemyksiä Sirkku Peltola kantaa sydämessään.

Pidetään huolta toisistamme! Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Vuosi 2023 oli minulle ennen kaikkea teatterielämysten aikaa, sillä kevätpuoli kului Maailmanlopun hyvää ihmistä Tukkateatterille ohjaten ja esityksiin valmistautuen (yhteishengestä työryhmän kesken jäi valtavan hyvä mieli), ja kesällä pääsin tekemään yleisöä osallistavan performanssin Pirkkalaiskirjailijoiden yhteistyössä Mäntän Kuvataideviikkojen kanssa toteuttamalle Kirjallisuus performanssina -klubille. Lisäksi suunnittelin syksyllä yhden edularpin Tahmelan huvilalle, mutta sen pitäminen jouduttiin siirtämään sairastumiseni takia ensi vuodelle. Edularp-työpajoja pidin Ramppikuume-tapahtumassa, ja keksin myös yhdistää edularppauksen hahmonkehittelyoppeja luovan kirjoittamisen opettamiseen. Loppuvuonna pääsin mukaan ohjaajan assistentiksi Tampereen Työväen Teatterin ja Teatteri Quo Vadiksen Ikarossuunnitelma-yhteistuotantoon. Nautin paljon mahdollisuudesta oppia uutta.

Kirjailijana vuosi on ollut ankeampi, sillä en onnistunut saamaan apurahoja kirjalliseen työskentelyyn, Koiranunta-lastenkirjan julkaisu lykkääntyi ja keskeneräisen käsikirjoituksen edistäminen oli paikoin hyvin työlästä. Toisaalta olemme saaneet vuoden aikana Pulmu Kailamon kanssa mainioita arvioita Tenhosta, josta myös julkaistiin ihastuttava äänikirjaversio huhtikuussa. Samoin Taivaanjuuret-nuortenromaanistani oli kiittäviä arvioita mm. Voimassa, Onnimannissa ja Portissa. Kesällä kävin scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtuma Euroconissa Uppsalassa, jossa pääsin juhlistamaan aiemmin vain e-kirjana julkaistun My Finnish Taniwhan paperipainosta, kiitos Osuuskumma Internationalille. Pirkkalaiskirjailijoissa olemme puolestamme juhlineet yhdistyksen 80-vuotista taivalta monipuolisella “Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” -klubisarjalla ja Raatihuone-vastaanotolla.

Kirjailijana elämiseen on liittynyt paljon ahdistusta, kun kirjallisuuspolitiikka on ollut niin repivää: kirjailijoille epäreilu e-lainauskorvausesitys, kirjan arvonlisäveron nostoaikeet ja kirjastojen vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen poisto, syvä huokaus… Suomen kieltä ja suomalaista kirjallisuutta pitäisi arvostaa enemmän. Vielä ehtii osallistumaan Pelastetaan lukutaito -kansalaisaloitteeseen.

Kaiken teatteririemun ja kirjailijatuskailujen keskellä olen oppinut itsestäni paljon: mistä innostun, mistä ärsyynnyn, miten lievittää ahdistusta ja mistä löytää merkityksellisyyttä – kiitos kohtaamisista vuoden varrella tapaamilleni ihmisille, meissä kaikissa on niin paljon samaa! Oikein hyvää joulunaikaa ihan jokaiselle!

Vuosi 2024 olkoon kirjallisuudelle parempi vuosi, kunpa hallituskin tekisi sen eteen jotain.

Loppukuva edistäköön maailmanrauhaa – tässä tyttäreni otos syksyiseltä auringonkukkapellolta Ylöjärveltä, olkaa hyvä.

Olen lauantaina Tampereen Kirjafestareilla mukana Osuuskumman järjestämässä Kirjallisuus ja tekoäly -paneelissa yhdessä Carita Forsgrenin ja Reetta Vuokko-Syrjäsen kanssa. Keskustelua vetää Saara Henriksson. Pohdimme, ovatko tekoälysovellukset uhka vai mahdollisuus kirjallisuudelle ja laajemmin taiteelle. Entä mitä tekoälyiltä voi odottaa tulevaisuudessa? Tervetuloa kuulolle!

Sunnuntaina organisoin Pirkkalaiskirjailijoiden ohjelmaa Sopraano-saliin: luvassa on mm. kirjallisuuspotpuri ja Risto Ahdin 80v-juhlahaastattelu.

Viime viikonloppuna sairastin koronaa ja jouduin perumaan Rouva Enteen teekutsut -edularpin. Toivottavasti ensi vuoden puolella tulee uusi mahdollisuus larpata Tahmelan huvilalla. Ikarossuunnitelman ensi-iltakin jäi väliin, mutta olen ollut kiitollinen mahdollisuudesta seurata Tampereen Työväen Teatterilla Marko Järvikallaksen käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän valmistumisprosessia. Ohjaajan assistenttina pääsin tutustumaan Quo Vadis -teatterin tutkimusta, improvisaatiota ja kirjallista työtä yhdistävään työskentelytapaan sekä Kellariteatterin lavastus-, ääni- ja valomaailmamahdollisuuksiin – uteliaalle riitti ihmeteltävää.

Syksy on mennyt tuottajan töitä tehdessä Pirkkalaiskirjailijat-yhdistykselle. Tänä vuonna en ole saanut kirjoittamiseen pitkiä apurahoja, joten taloudellisesti vuosi on ollut minulle vaikea ja kirjoittaminenkin on takunnut. Koiranunta-lastenkirjan julkaiseminen siirtyi harmittavasti ensi vuodelle, ja keskeneräinen aikuisille suunnattu romaanikäsikirjoitus on jumittanut pahasti. Ja huh, tulevaisuuskaan ei näytä hyvältä, kun kirjailijoiden tulotasot näyttävät yhä vain laskevan ja hallitus suunnittelee taiteilijoiden apurahaleikkauksia sekä kirjojen alv-korotuksia.

Kirjoittamisen ja kirjallisuustapahtumien tuottamisen ohessa teen silloin tällöin kevytyrittäjänä opetuksellisia liveroolipelejä, mutta niiden markkinointi on haastavaa. Kuvaan Loki-sivuston artikkelissani “Edularppeja matalalla kynnyksellä ja suurella sydämellä” liveroolipeli-innostustani ja erilaisia edularp-tuokioita, joita olen toteuttanut. Saa ottaa yhteyttä, jos tahtoo tilata larpin! Ja tervetuloa Tahmelan huvilalle 25.11. klo 18 – siellä vedän teekutsuedularpin kaikille huvilan historiasta kiinnostuneille!

Mutta nyt otsikossa lupaamiini juhliin: Pirkkalaiskirjailijat on Suomen vanhin maakunnallinen kirjailijayhdistys (perustettu syksyllä 1943), itselleni rakas pirkanmaalaisten kirjailijoiden yhdysside – nykyajassa vahvana elävä sekä toisaalta historiallisesti Väinö Linnan, Eeva-Liisa Mannerin, Lauri Viidan, Mirkka Rekolan ja Kirsi Kunnaksen kaltaisten jättiläisten henkistä perintöä kantava arvokas verkosto. Yhdistyksen 80-vuotisjuhlaa on vietetty jo pitkin vuotta Operaatio Pirkanmaan tukeman “Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” -klubisarjan tilaisuuksissa (organisoin tuottajana seuraavaa Ylöjärvelle Leija-kirjastoon 7.11. teemalla “Pirkanmaalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus eilen ja tänään”), mutta viime perjantaina meillä oli virallinen juhla Raatihuoneella ja jatkot Laternassa. Raatihuoneella jaoimme juhlinnan aikana arvostetun Alex Matson -palkinnon J.K. Ihalaiselle, joka tunnetaan omaäänisyydestään. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Jysky on merkittävä rakenteiden luoja: hänelle runous on myös ruohonjuurta, rihmastoituvaa, yhteisöllistä ja aktiivista toimintaa. Isot onnittelut yhdistyksellemme ja Jyskylle!

Juhlien jälkeen olen lähinnä toipunut syksyn järjestelystressistä ja omista mielenliikutuksistani. Esitin juhlissa pienen performanssin Aili Somersalona, Mestaritontun luojana (Somersalo oli yhdistyksen ensimmäinen varapuheenjohtaja aikoinaan). Onnistuin juhlaviikonloppuna dissosioimaan mielessäni monta aikakautta päällekkäin, eläviä ja kuolleita ihmisiä lomittain, Mirkka Rekolan henkeä ja vaikka mitä, huimaa mielikuvituksen juhlaa, kevyttä ja raskasta yhtä aikaa. Nyt menee aikaa palautumiseen. Rauhallista syksyn jatkoa kaikille!

Kuva: Saara Metsäranta / Pirkkalaiskirjailijat

Minulla oli kesäkuun työhuone Tahmelan huvilan ihastuttavassa yläkerrassa, ja vaikka en saanut kirjoitettua niin paljon kuin halusin (etukäteen tuli asetettua liian kovat tavoitteet), nautin miljööstä hyvin paljon. Tuli uitua ja tunnelmoitua huvilassa, niin sisällä kuin ulkona. Yhden yönkin vietin siellä, kun halusin kokeilla, uskallanko nukkua yksin vanhassa narisevassa talossa lapsuuden pelkotilojen jälkeen. Hyvin nukuin, ei ollut ongelmaa, mielikuvitukseni pysyi kurissa ja talo hönki vain ystävällisiä kuiskauksia korviini. Heinäkuussa pääsin toisen työhuonekirjailijan, Anne Kovalaisen, kanssa Soriseva harju -podcastiin kuvailemaan Tahmelan huvilaa työskentelypaikkana ja pohtimaan dystopioita ja utopioita – kuunnelkaapa, millaisia ajatuksia ja jatkosuunnitelmia huvila herätti meissä kirjailijoina. Eläköön taide-elämysten moninaisuus, erilaiset kulttuurimuodot ja vapaa dialogi; niitä ei saa uhata mikään.

*

Kesäni kirjallinen kohokohta oli reissu Euroconiin Uppsalaan. Sain matkaa varten KIDE-kohdeapurahan, kiitokset kirjallisuuden edistämiskeskukselle! Eurocon-tapahtumasta jäi huikea muisto, sillä tarjolla oli niin paljon kiehtovia juttuja (oih Uppsalan kadut, kirkot ja museot, voih Euroconin hauskat ja pohdiskeluttavat ohjelmanumerot) ja ylitin itseni paneelissa puhumalla rauhallisesti englanniksi surullisista asioista, esimerkiksi vanhempieni kuolemien vaikutuksista kirjoittamiseeni, vaikka tapanani on hyvässä ja pahassa kääntää asiat nopeasti naurun puolelle:

“Sorrow and speculative fiction – Ways of healing a trauma and reinforcing resilience: How can speculative fiction handle sorrow and trauma, namely the traces and scars of conflict? What kind of stories can be told about healing, after something has been permanently shattered, or vanished?  Four Finnish authors get together to discuss how they tell stories about conflict and death, and what new things can grow from sadness and loss. Hope, resilience – or something with horns, scales, cogwheels and black bones?” – Magdalena Hai, Jenny Kangasvuo, Taru Kumara-Moisio & J.S. Meresmaa

Parasta Euroconissa olivat Konflikt-teemaan liittyvien ajankohtaisten puheenvuorojen lisäksi kaikki kohtaamiset, niin tuttujen fantasiakirjallisuuden ystävien kuin uusien tuttavuuksienkin (mm. Tanskasta, Hollannista, Islannista!) kesken. Oli helppo löytää yhteistä puhuttavaa. Saimme myös yhtenä iltana juhlistettua My Finnish Taniwhaa, mikä oli hauskaa. Osuuskumma painatti teoksesta juuri paperiversioita, aiemminhan Taniwha-romaanini englanninkielisestä käännöksestä (kääntäjä Christina Saarinen) oli saatavilla vain e-kirjaversio. Julkaisuista vielä lisäsananen: jaoimme Euroconissa tuoretta Pretty Weird -lehteä, joka esittelee kuuden kotimaisen spefikirjailijan tuotantoa englanniksi. Oli huippua päästä julkaisuun mukaan kirjailijaesittelyn sekä My Finnish Taniwhan näyteluvun kautta.

Tack så mycket, alla vänner från Eurocon i Uppsala!

*

Ja niin, kävin kesän aikana myös Finnconissa osuuskummailemassa (vaikka surin siinä kohtaa raskaasti Miki Liukkosen kuolemaa ja pohdiskelin paljon mielenterveysasioita) sekä Mäntän Pekilossa juontamassa Pirkkalaiskirjailijoiden Kirjallisuus performanssina: Sanataide rikkoo rajoja -klubi-illan. Jälkimmäinen toteutettiin Operaatio Pirkanmaan tukemana (osana Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjaa, jolla juhlistetaan kirjallisuusyhdistyksemme 80-vuotista taivalta) ja yhteistyössä Mäntän Kuvataideviikkojen kanssa. Vetämäni yleisöä osallistava performanssi sujui hyvin. Työstän varmasti tulevaisuudessa lisää vastaavanlaisia, eriteemaisia performansseja, jäi sen verran innostunut olo taas tästä yhteisöllisestä taidemuodosta.

*

Loppuun vielä tuore kehu Tenhon maailmasta. Pulmu Kailamon kanssa kirjoittamani ysäriromaani oli nostettu heinäkuussa uudestaan Kulttuuritoimitus.fi:n Parasta juuri nyt -palstalle (Erkki Kiviniemi, 7.7.2023). “Proosateoksena Tenho on parivaljakolta melkoinen saavutus”, romaanistamme todetaan yhteiskirjoittamistamme ylistäen: “On lähes vaikea uskoa, ettei kirjoittaja ole yksi, sillä tarinalla, joka hyppii 1990-luvun lopun ja vuoden 2016 väliä, tuntuu olevan oma sielullinen pohja.” Olemme Pulmun kanssa otettuja tästä viehkosta ilmaisusta!

Yhdeksän Maailmanlopun hyvän ihmisen esitystä on nyt takana ja viimeinen, kymmenes, vuorossa huomenna 1. kesäkuuta. Tervetuloa yleisöön nauramaan ja liikuttumaan työryhmän mukana!

Esitys on saanut kokonaisuudessaan mukavasti katsojia, vaikka jääkiekkokisojen ja hyvän sään kanssa onkin ollut haastavaa kilpailla yleisöstä. Muutamana iltana on ollut jopa tupa täynnä, loppuunmyytyä.

Toukokuun Silta-lehdessä oli Kirsi Airikan kirjoittama ennakkotietojuttu, jossa valotettiin teoksen pelkotematiikkaa ja kiteytettiin, että “kuolemanpelkoa voi pohdiskella myös humoristisella otteella” – siitähän tässä tragikomediassa on kysymys.

Kulttuuritoimitus.fi:n kriitikko Erkki Kiviniemi antoi toukokuun puolessavälissä näytelmälle neljä tähteä kehuen esityksen raikkautta, rohkeutta ja heittäytymistä. Arviossaan hän pohti myös teoksen asetelmaa, vivahteita ja brechtiläistä problematiikkaa monesta suunnasta:

“Kontakteja muuhun maailmaan ei juuri ole. Ilmeisesti muissa asunnoissa koetaan samantapaisia helvettejä. Tämä näytillä oleva on kuin pelastusta etsivä harhainen, kiivaileva eläinjoukko, Nooan arkki, jossa nimetkin ovat eläinten: saukko, bambi ja puluja. Ulkopuolisen tanssijan ja lintujen ilmaisut kuiskivat vapautta, mutta miten ja minne?

Mielenkiintoinen on lopun läheneminen ja ratkaisu jättää tilanne päälle, ilmaan, katkaista ja kysyä yleisöltä, mitä tekisitte tai miten jatkaisitte.

Peräkkäin pörähtäviin sketsimäisiin kohtauksiin tulee näin brechtiläistä otetta, joka oli nähtävissä myös joissain pysäytyksissä ja hidastuksissa.”

Näytelmä on nostettu myös Kulttuuritoimituksen “Parasta juuri nyt” -listaukseen, kiitos!

Monia juttuja voi vielä tehdä paremmin tulevissa proggiksissa (joka työstä oppii uutta), mutta olen ylpeä työryhmäni aikaansaannoksesta ja siitä, että homma ei mennyt suorittamiseksi, vaan esitystä on tehty sydämellä ja pohdiskeluja yhdessä jakaen. Oma käsikirjoitukseni on syttynyt eloon sellaisella tavalla, jota en vielä syksyllä osannut kuvitella – lopputulos on aina yllätys käsikirjoittaja-ohjaajallekin.

Mitä seuraavaksi? Apurahatuskailut jatkuvat, mutta kesällä kirjoitan Maailmanlopun hyvä ihminen -näytelmän sisarteosta, keskeneräistä romaanikäsikirjoitusta, eteenpäin Tahmelan huvilalta vuokraamassani työhuoneessa ja ainakin haaveilen lastennäytelmän suunnittelusta. Niin ja käyn Uppsalassa Euroconissa, siitä lisää myöhemmin!

Katsokaas vielä Maailmanlopun hyvän ihmisen markkinointivideo Tukkatuubista. Se on Toni Sormusen tekemä ja mainio. Kiitokset Tukkateatterin hallitukselle ohjauspestistä sekä kaikille työryhmään kuuluneille ja sivusta auttaneille panostuksestanne – olette olleet tärkeitä, ilman teitä teosta ei olisi syntynyt ❤

*

(Kuvat: Kuura Juntunen / Tukkateatteri)

Teatteriproggiskiireiden (stressi on kova) ja apurahatuskailujen (tälle vuodelle ei ole vielä tärpännyt) keskellä olen editoinut ihastuttavaa pikkuruista koiratarinaa, nimittäin Koiranunta-kuvakirjaa. Teos julkaistaan syksyllä (tarkempia tietoja voi katsella esim. Bookyn sivuilta), ja nyt siitä on olemassa jo hiukan markkinointimateriaalia, nimittäin kansi ja esittelyteksti:

“Höpsö Dali-koira on tehnyt koiruuksia repimällä emäntänsä lempirepun. Moitteista pahastuneena se uneksii itsensä sinuksi ja loikkaa taivaalle. Katoaako Dalin paha mieli? Entä mikä on totta ja mikä unta?

Hyppää mukaan seikkailuun kokemaan ihmeitä ja tanssimaan villisti koiranputkien keskelle! Koiranunta avaa samaistuttavasti pahan mielen ja syyllisyyden tunteiden kanssa painivan koiran mielenmaisemaa ja leikittelee surrealistisesti mielikuvituksella ja kielellä.”

Kävin lastenkirjan kuvittavan Kaisa-Tuulia Tuomen kanssa huhtikuussa yhteiskuvassa (kuva: Toni Sormunen / Enostone). Olemme ystäviä ja innokkaita koirien silittelijöitä kumpikin. Kaisa-Tuulialla on kaksi koiraa, minulla puolestani hellyttävä hoitokoira Donna sekä muistoissa kaksi kuollutta koiraa, Huvi ja Kimi. Syksyllä pääsemme kirjan myötä varmasti kertomaan ja kuulemaan monenlaisia koirajuttuja ja kenties surrealistisia uniakin.

Lastenkirjan julkaiseminen on ollut pitkäaikainen haaveeni, olen niin lapsenmielinen ihminen. Tuntuu mainiolta kuulua nyt Lasten- ja nuortenkirjailijat ry:hyn (sivuilla myös esittelyni). Kerron suhteestani lasten- ja nuortenkirjoihin sekä kirjoittamiseen yleisesti tuoreessa Lukufiiliksen haastattelussa.

*

P.S. Iloista vappua kaikille! Pulmu Kailamon kanssa kirjoittamani Tenho-romaani on nyt vuoden ikäinen. Vuosi sitten vapun aikaan juhlimme Tenhon julkkareita. Sen jälkeen teos on löytänyt tiensä moniin käsiiin, ja siitä on myös julkaistu kirja-arvioita mukavasti. On ollut erityistä saada kuulla lukijoilta Tenhon herättämiä ajatuksia, muisteloita 90-luvulta ja pohdintoja viestinnän murroksesta. Tänä keväänä Tenhosta on tehty äänikirja, joten lukukokemuksia kuullaan varmasti vielä lisää. Olen iloinen, että teos löytyy kaupallisten lukuaikapalvelujen lisäksi Celian valikoimasta, saavutettavuus on siis varsin hyvällä tasolla.

Käsikirjoittamani ja ohjaamani tragikomedia Maailmanlopun hyvä ihminen muotoutuu esitykseksi tasaista tahtia: pääsimme viime perjantaina ottamaan markkinointikuvia ja lisäämään esityspäivät Tukkateatterin sivuille. Lisätietoja tulossa myöhemmin! Työryhmä on mukava, ja harjoitukset ovat sujuneet valloittavan riehakkaassa ja avoimessa hengessä.

Mistä näytelmä kertoo? Kaaoksesta ja peloista, mutta myös välittämisestä. On perheyhteisö, loputon uutisvirta asteroidivaarasta ja tarve selviytyä. Tekoälysovellus kirjoittaa jo muistokirjoituksen ihmiskunnalle, paniikki kasvaa. Isoäidille kiljuvat perheenjäsenet ovat kuin eläimiä, rakkaita ja raskaita samaan aikaan. Kaaoksen keskellä saattaa silti nähdä, mikä elämästä tekee mielekästä, millaisia selviytymisstrategioita kullakin on ja miten voi taistella pelkojaan vastaan.

Tukkateatterin Maailmanlopun hyvä ihminen on kantaesitys käsikirjoittamastani näytelmästä (esityskausi 12.5.-1.6.2023, kenties Teatterikesän aikoihin tulee muutamia lisäesityksiä). Näytelmälle on valmistumassa sisarteos romaanitaiteen puolella. Teospari sai alkunsa omasta kuolemanpelkopaniikistani (vuosi 2019 oli hurja, kun äitini kuoli ja työstin hautajaisten aikaan monenlaista projektia), tekoälykokeiluista ja rakkaudesta Brechtin näytelmien syvän inhimilliseen ajatusmaailmaan. 

***

Hyppäys teatterimaailmasta kirjojen maailmaan: Taivaanjuuret-nuortenromaanista on ilmestynyt arvioita sekä tulevaisuusteemaisessa Voima-lehdessä että tuoreessa Onnimanni-lehdessä 1/23, jossa on muuten mielenkiintoisia artikkeleita nuorten lukemisesta ja nuortenkirjallisuuden moninaisuudesta – suosittelen lukemaan.

Miia Vistilän Voima-lehteen kirjoittamassa Taivaanjuurien arviossa korostuvat Nuurin aistimiskyvyt sekä kysymykset hyvästä elämästä:

“Mieltä avaavinta kirjassa on poikkeavan aistimisen kuvaus. Päähenkilö, vihreäihoinen ja muutenkin erikoinen Nuur kykenee aistimaan luonnosta asioita, joita muut ihmiset eivät havaitse. /- -/

Tärkeä teema on myös henkinen itsenäisyys ja suhde omiin vanhempiin. Näitä tarinan hahmot, myös nuorten aikuinen opettaja, pohtivat kukin tavallaan. Pohdintojen rinnalle nousevat kysymykset hyvästä elämästä ja vapaudesta valita itse. 

Teatteriohjaajana ja luovan ilmaisun opettajanakin työskentelevän kirjailijan teos ottaa vahvasti kantaa ihmisten fyysisen kohtaamisen ja lähi- ja pienryhmäopetuksen puolesta.”

Kriitikko Marjo Jääskän Onnimanni-lehteen kirjoittamassa arviossa “Ihmisyyden rajapinnoilla” Taivaanjuurista nostetaan puolestaan esiin erityisesti teoksen mietiskelevä, osin lyhytproosan keinoja hyödyntävä tyyli, kun “tarinaa maalaillaan vähin sanoin ja jätetään lukijalle paljon täydennettävää”:

“Vauhdikkaan remellyksen sijaan pääosaan nousevat pohdinnat tekoälyyn ja ihmisyyteen sekä kasvien ja ihmisen yhteyteen liittyvistä kysymyksistä. /- -/ Maaperän suolaantuminen, kasvien omituinen nuutuminen ja ihmisten etääntyminen toisistaan ovat vakavia pulmia, jotka luovat kokonaisuuteen surumielisen sävyn.

Tarina kaartuu kauniiseen päätökseen, eikä isoja kysymyksiä jää auki. Unaa ja Nuuria – keinomieltä ja viheraistia – jää kuitenkin kaipaamaan. Toivottavasti tapaamme vielä!”

Samalla tavoin jatkoa toivotaan myös Pulmu Kailamon kanssa yhdessä kirjoittamallemme Tenho-romaanille feministisen Meridian-blogin kirja-arviossa (kyllä, teoksemme läpäisee Bechdelin testin, arviossakin se todetaan!):

“Tenho ansaitsisi jatko-osan siksikin, että kirjan kieli on sujuvaa ja taidokasta. Kailamo ja Kumara-Moisio ovat tehneet erinomaista yhteistyötä sulattaessaan kirjoitustyylinsä koherentiksi säveleksi. Yhteinen nuotti on niin toimiva, että se nousee minäkertojan sijaan romaanin kantavaksi ääneksi. Vaikka varhaisen somen aikakausi päättyy ja sairaalan piipitys karkaa koko ajan kauemmaksi, voimistuu Tenhon oma melodia sivu sivulta. Toivottavasti sävelmä saa jatkoa, lukija nimittäin jää kaipaamaan aikuisen Katan omaa kappaletta.” 

Jatko-osia saattaakin olla tulossa, kunhan jossain kohtaa saisi suunniteltua aikaa niiden kirjoittamiseen! Juuri nyt työskentelen tiiviisti maailmanloppuprojektieni parissa ja Pulmullakin riittää kiirettä omissa töissään.

***

Loppuun Toni Sormusen ottama leikkisä kuva minusta Maailmanlopun hyvän ihmisen ohjaajana – ydinräjähdys käynnissä selvästikin. Voin kertoa, että huudan kuvassa pääosin rakkaudesta, ihan vähän vain yleisestä turhautumisesta kulttuurialan niukkojen resurssien keskellä.