Hurjat kirjamarkkinat

Helsingin Kirjamessut takana ja pää pyörällä. Hyvin meni kumminkin, lempeästi suorastaan. Tekoäly kirjallisuudessa -paneeliamme oli seuraamassa paljon yleisöä, ja mielestäni saimme Mikko Rauhalan ja Piia Leinon kanssa käsiteltyä teemaa moniulotteisesti niin uhkien kuin mahdollisuuksienkin kautta.

Kirjallisen ohjelman lisäksi keskityin mielipuolisen intoilevana markkinointiin: kävin höyryämässä sekä Osuuskumman pöydän ääressä että Enostone Kustannuksen osastolla, jossa esittelimme Pulmu Kailamon kanssa ensi vuonna julkaistavaa yhteisromaaniamme ja yritimme epätoivoisesti keksiä sille nimeä, sillä työnimet – joita niitäkin on ollut monia – eivät enää tunnu tarpeeksi teosta kuvaavilta.

Messuilun päätteeksi ostin itsekin kassillisen kirjoja, muun muassa upeakantisen, Asko Künnapin kirjoittaman ja Hannu Oittisen suomentaman runokokoelman Pallosalama koputtaa tullessaan sekä tuoreen Aurinkosydän: kaikuja paremmista tulevaisuuksista -novelliantologian, joka luo kiehtovasti uskoa siihen, että “haastavankin kotelovaiheen jälkeen koittaa vielä ihmiskunnan perhosaika”. Ihanaa, että kirjoja tehdään, myydään, ostetaan – ja että messuja voidaan järjestää muutenkin kuin etäillen, oikein lähikontaktissa ja rönsyilevin dialogein.

Kotiin päästyäni kykenin makaamaan matolla hoitokoiraa hellien (olen ehkä päässyt vihdoin yli muinaisesta koiratraumastani), kaikki muu tuntui liialta.