Käsikirjoittamani ja ohjaamani tragikomedia Maailmanlopun hyvä ihminen muotoutuu esitykseksi tasaista tahtia: pääsimme viime perjantaina ottamaan markkinointikuvia ja lisäämään esityspäivät Tukkateatterin sivuille. Lisätietoja tulossa myöhemmin! Työryhmä on mukava, ja harjoitukset ovat sujuneet valloittavan riehakkaassa ja avoimessa hengessä.
Mistä näytelmä kertoo? Kaaoksesta ja peloista, mutta myös välittämisestä. On perheyhteisö, loputon uutisvirta asteroidivaarasta ja tarve selviytyä. Tekoälysovellus kirjoittaa jo muistokirjoituksen ihmiskunnalle, paniikki kasvaa. Isoäidille kiljuvat perheenjäsenet ovat kuin eläimiä, rakkaita ja raskaita samaan aikaan. Kaaoksen keskellä saattaa silti nähdä, mikä elämästä tekee mielekästä, millaisia selviytymisstrategioita kullakin on ja miten voi taistella pelkojaan vastaan.
Tukkateatterin Maailmanlopun hyvä ihminen on kantaesitys käsikirjoittamastani näytelmästä (esityskausi 12.5.-1.6.2023, kenties Teatterikesän aikoihin tulee muutamia lisäesityksiä). Näytelmälle on valmistumassa sisarteos romaanitaiteen puolella. Teospari sai alkunsa omasta kuolemanpelkopaniikistani (vuosi 2019 oli hurja, kun äitini kuoli ja työstin hautajaisten aikaan monenlaista projektia), tekoälykokeiluista ja rakkaudesta Brechtin näytelmien syvän inhimilliseen ajatusmaailmaan.
***
Hyppäys teatterimaailmasta kirjojen maailmaan: Taivaanjuuret-nuortenromaanista on ilmestynyt arvioita sekä tulevaisuusteemaisessa Voima-lehdessä että tuoreessa Onnimanni-lehdessä 1/23, jossa on muuten mielenkiintoisia artikkeleita nuorten lukemisesta ja nuortenkirjallisuuden moninaisuudesta – suosittelen lukemaan.
Miia Vistilän Voima-lehteen kirjoittamassa Taivaanjuurien arviossa korostuvat Nuurin aistimiskyvyt sekä kysymykset hyvästä elämästä:
“Mieltä avaavinta kirjassa on poikkeavan aistimisen kuvaus. Päähenkilö, vihreäihoinen ja muutenkin erikoinen Nuur kykenee aistimaan luonnosta asioita, joita muut ihmiset eivät havaitse. /- -/
Tärkeä teema on myös henkinen itsenäisyys ja suhde omiin vanhempiin. Näitä tarinan hahmot, myös nuorten aikuinen opettaja, pohtivat kukin tavallaan. Pohdintojen rinnalle nousevat kysymykset hyvästä elämästä ja vapaudesta valita itse.
Teatteriohjaajana ja luovan ilmaisun opettajanakin työskentelevän kirjailijan teos ottaa vahvasti kantaa ihmisten fyysisen kohtaamisen ja lähi- ja pienryhmäopetuksen puolesta.”
Kriitikko Marjo Jääskän Onnimanni-lehteen kirjoittamassa arviossa “Ihmisyyden rajapinnoilla” Taivaanjuurista nostetaan puolestaan esiin erityisesti teoksen mietiskelevä, osin lyhytproosan keinoja hyödyntävä tyyli, kun “tarinaa maalaillaan vähin sanoin ja jätetään lukijalle paljon täydennettävää”:
“Vauhdikkaan remellyksen sijaan pääosaan nousevat pohdinnat tekoälyyn ja ihmisyyteen sekä kasvien ja ihmisen yhteyteen liittyvistä kysymyksistä. /- -/ Maaperän suolaantuminen, kasvien omituinen nuutuminen ja ihmisten etääntyminen toisistaan ovat vakavia pulmia, jotka luovat kokonaisuuteen surumielisen sävyn.
Tarina kaartuu kauniiseen päätökseen, eikä isoja kysymyksiä jää auki. Unaa ja Nuuria – keinomieltä ja viheraistia – jää kuitenkin kaipaamaan. Toivottavasti tapaamme vielä!”
Samalla tavoin jatkoa toivotaan myös Pulmu Kailamon kanssa yhdessä kirjoittamallemme Tenho-romaanille feministisen Meridian-blogin kirja-arviossa (kyllä, teoksemme läpäisee Bechdelin testin, arviossakin se todetaan!):
“Tenho ansaitsisi jatko-osan siksikin, että kirjan kieli on sujuvaa ja taidokasta. Kailamo ja Kumara-Moisio ovat tehneet erinomaista yhteistyötä sulattaessaan kirjoitustyylinsä koherentiksi säveleksi. Yhteinen nuotti on niin toimiva, että se nousee minäkertojan sijaan romaanin kantavaksi ääneksi. Vaikka varhaisen somen aikakausi päättyy ja sairaalan piipitys karkaa koko ajan kauemmaksi, voimistuu Tenhon oma melodia sivu sivulta. Toivottavasti sävelmä saa jatkoa, lukija nimittäin jää kaipaamaan aikuisen Katan omaa kappaletta.”
Jatko-osia saattaakin olla tulossa, kunhan jossain kohtaa saisi suunniteltua aikaa niiden kirjoittamiseen! Juuri nyt työskentelen tiiviisti maailmanloppuprojektieni parissa ja Pulmullakin riittää kiirettä omissa töissään.
***
Loppuun Toni Sormusen ottama leikkisä kuva minusta Maailmanlopun hyvän ihmisen ohjaajana – ydinräjähdys käynnissä selvästikin. Voin kertoa, että huudan kuvassa pääosin rakkaudesta, ihan vähän vain yleisestä turhautumisesta kulttuurialan niukkojen resurssien keskellä.
Taru Kumara-Moisio 