Surrealistisia haukkuja

Teatteriproggiskiireiden (stressi on kova) ja apurahatuskailujen (tälle vuodelle ei ole vielä tärpännyt) keskellä olen editoinut ihastuttavaa pikkuruista koiratarinaa, nimittäin Koiranunta-kuvakirjaa. Teos julkaistaan syksyllä (tarkempia tietoja voi katsella esim. Bookyn sivuilta), ja nyt siitä on olemassa jo hiukan markkinointimateriaalia, nimittäin kansi ja esittelyteksti:

“Höpsö Dali-koira on tehnyt koiruuksia repimällä emäntänsä lempirepun. Moitteista pahastuneena se uneksii itsensä sinuksi ja loikkaa taivaalle. Katoaako Dalin paha mieli? Entä mikä on totta ja mikä unta?

Hyppää mukaan seikkailuun kokemaan ihmeitä ja tanssimaan villisti koiranputkien keskelle! Koiranunta avaa samaistuttavasti pahan mielen ja syyllisyyden tunteiden kanssa painivan koiran mielenmaisemaa ja leikittelee surrealistisesti mielikuvituksella ja kielellä.”

Kävin lastenkirjan kuvittavan Kaisa-Tuulia Tuomen kanssa huhtikuussa yhteiskuvassa (kuva: Toni Sormunen / Enostone). Olemme ystäviä ja innokkaita koirien silittelijöitä kumpikin. Kaisa-Tuulialla on kaksi koiraa, minulla puolestani hellyttävä hoitokoira Donna sekä muistoissa kaksi kuollutta koiraa, Huvi ja Kimi. Syksyllä pääsemme kirjan myötä varmasti kertomaan ja kuulemaan monenlaisia koirajuttuja ja kenties surrealistisia uniakin.

Lastenkirjan julkaiseminen on ollut pitkäaikainen haaveeni, olen niin lapsenmielinen ihminen. Tuntuu mainiolta kuulua nyt Lasten- ja nuortenkirjailijat ry:hyn (sivuilla myös esittelyni). Kerron suhteestani lasten- ja nuortenkirjoihin sekä kirjoittamiseen yleisesti tuoreessa Lukufiiliksen haastattelussa.

*

P.S. Iloista vappua kaikille! Pulmu Kailamon kanssa kirjoittamani Tenho-romaani on nyt vuoden ikäinen. Vuosi sitten vapun aikaan juhlimme Tenhon julkkareita. Sen jälkeen teos on löytänyt tiensä moniin käsiiin, ja siitä on myös julkaistu kirja-arvioita mukavasti. On ollut erityistä saada kuulla lukijoilta Tenhon herättämiä ajatuksia, muisteloita 90-luvulta ja pohdintoja viestinnän murroksesta. Tänä keväänä Tenhosta on tehty äänikirja, joten lukukokemuksia kuullaan varmasti vielä lisää. Olen iloinen, että teos löytyy kaupallisten lukuaikapalvelujen lisäksi Celian valikoimasta, saavutettavuus on siis varsin hyvällä tasolla.