Jäähyväisten aika: hyvästelen tällä viikolla sekä kahden kuukauden ajan työhuoneenani toimineen Kirsi Kunnaksen kammarin että tutun Manner-luokkani Ylöjärven lukiolla. Kumpaankin palaan vielä myöhemmin, mutta en hetkeen. Yritän saada kesälomalla ennen kaikkea rentouduttua. Kirjoittamisen ja opettamisen sijaan tiedossa on ulkoilua, lueskelua ja kesäteatteria. Lepoa ja hauskanpitoa itse määrittelemässäni suhteessa, niin toivon.
Muutamaa avaruudellista juttua täytyy mainostaa ennen kuin huojentuneena lössähdän maankamaralle tämän lukuvuoden monimutkaisista kamppailuista pökertyneenä:
Toni Saarinen kuvaa tuoreessa Kosmoskynän kirja-arviossaan Ei aivan ihmisiä -antologiassa julkaistua “Umpu”-novelliani kokoelman mahdollisesti humaaneimmaksi tarinaksi. Otin sen kehuna.
Tähtivaeltaja -lehdessä 2/2021 on puolestaan laajasti juttua solarpunkista, ja minuakin on haastateltu osana Vesa Sisätön koostamaa kokonaisuutta. Lisäksi kyseisestä lehdestä löytyvät arviot sekä Ei aivan ihmisiä -antologiasta että Muistojemme Viistokatu -teoksesta. Itseäni ilahduttivat tietysti eniten omiin novelleihini liittyvät maininnat:
“Heti ensimmäinen novelli asettaa tunnekompassin surulliseen. Taru Kumara-Moision Umpu on kertomus siitä, kuinka rikkaan tyttären dementoitunut äiti asuu älykodissa robottikissalleen höpötellen. Onneksi miuku oppii lopulta juomaan colaa, tytär kun ei toiselta puolen maailmaa ehdi käymään kylässä. Kumara-Moision visio on hienovarainen muistutus, kuinka tärkeää inhimillinen kosketus on”, toteaa Niina Tolonen Osuuskumman tekoälyantologiaa ruotivassa arviossaan.
Toni Jerrman sanailee Muistojemme Viistokatuun kirjoittamastani novellista näin: “Hienostuneen ihmiskuvauksen iloja tarjoilevat myös Taru Kumara-Moision Kivisydän ja Vehka Kurjenmiekan Maailman parhainta mehiläishilloa. Kivisydämen keskiössä on itsestään kovin epävarma kolmikymppinen Raili, joka odottaa bussia Viistokadun pysäkillä. Teksti sukeltaa taiten päähenkilön ahdistukseen ja päättyy haikean kauniisti.”
Taru Kumara-Moisio 