Uunituore Kumma kirjoitusopas

Osuuskumma piti juuri 10. vuosikokouksensa, voi hyvin ja julkaisi mainion Kumman kirjoitusoppaan. Bileet jäivät valitettavasti pitämättä, mutta instalive-lähetyksiä on nähty kokonainen sarja. Itsekin pääsin turisemaan kirjoitusoppaan tiimoilta Anni Nupposen kanssa editoinnista (oma artikkelini) ja erotiikan kirjoittamisesta (Annin vastuualue). Tämä keskusteluhan oli aikamoinen saavutus, koska olen melko estoinen erotiikkakirjoittaja (itsekritiikki turhan rankkaa), vaikka seksistä pidänkin. Kummasta kirjoitusoppaasta löytyy kyllä hyviä harjoituksia, jos tahtoo joskus treenata.

Sain helmikuussa Taikelta kohdeapurahan ja olen myös hankkinut kevytyrittäjätunnuksen, jotta yksittäisten töiden (olen tehnyt mm. arvostelupalveluhommia Pirkkalaiskirjailijat ry:n kautta) laskuttaminen olisi helpompaa. Edularppauskeikkojakin (ja teatteri-ilmaisun opetusta toki) tulee aina joskus – viimeksi helmikuun alussa demonstroin Itä-Suomen yliopiston DigiErko-opettajille ja -opiskelijoille etäedularppausta. Kirjailijan tulot ovat silppua opettajan kuukausipalkkaan verrattuna, mutta olen silti tyytyväinen viimevuotiseen päätökseeni luopua opettajan virasta. On vapaampi olo.

Olen kyllä mennyt psykoterapiaan pohtimaan tätä vapauttani ja muuta olemassaoloani. Ajattelin, että siitä olisi hyötyä niin kirjailijana kuin henkilökohtaisissa ihmissuhteissakin. Että mikä kaikki ahdistaa ja miksi, vaikka ei tarvitse paeta karmealla tavalla ukrainalaisten tavoin. Osaan velloa loputtomasti synkissä kuolemamuistoissa ja sitten taas harmitella vellomista ja päätyä ylipirteäksi tsemppaajaksi ja kohta taas ihmetellä pää sekavana, mikä on totta ja mikä ei. 

Lopuksi vielä paluu hyviin uutisiin: Tenho-romaanilla on upea kansi ja kirjan ilmestyminen häämöttää kuukauden päässä! Teoksemme löytyy Pirkkalaiskirjailijoiden tuoreesta katalogista.

Kansi: Katri Niinikangas