Nutturaproosaa juhlittu vapun täydeltä

Vapunaaton kirjanjulkistusjuhlat on nyt pidetty: hauskaa oli! Koska kummankin tuoreen teokseni kannessa näkyy sattumoisin nutturapäinen hahmo, pidin tuplajulkkarikekkerit teemalla #nutturaproosaa. ”Genre” ei ole itse keksimäni, vaan Usva-akatemia-kirjoittajapiiriin kuuluvan ja mm. Tähtivaeltaja-podcasteista tunnetun Aleksi Kuution minulle tänä keväänä ideoima termi. Se kuvaa humoristisesti paitsi romaanieni kansia myös omaa opettaja-kirjailija-identiteettiäni.

Teoksissani myös seikkailee opettajia, jotka ovat opettajuusihanteineen aika tragikoomisia hahmoja – itsekin ikuisia elämänkoululaisia. Tällaisia ovat ainakin Ihmisversoja-nuortenromaanin Anuliza sekä Taniwhan suorastaan surkuhupaisa Heli-äiti. Vastaavasti esikoisromaanini Maan vetovoiman Noora on kiinnostunut kasvatustieteistä ja suhtautuu lapsiinsa varsin opettavaisesti.

Kiitos kaikille vappupippaloihini osallistuneille! Oli ilo olla Osuuskumman hallituksen puheenjohtaja Anni Nupposen haastateltavana hotelli Tammerin Vihtorin Verannalla sekä jakaa omistuskirjoituksia myytäviin teoksiin. Luulen, että aika moni kirjani ostaneista vietti tänään tihkusateista vapunpäivää lukemalla. Ainakin sain jo muutamilta kannustavia viestejä siitä, että Taniwha oli kuin olikin imaissut mukaansa ja Ihmisversoja ojennettu jonkun tutun nuoren käsiin.

Toukokuussa esiinnyn Taniwhan tiimoilta parissa tapahtumassa: Popcultissa kerron maagisesta realismista ja Metson messuilla yleisö saa kuulla lukunäytteitä.

Lopuksi vielä pari nutturakuvaa julkkarijuhlien alkuvaiheesta Vihtorin Verannalta: