Etäopetus on päättynyt, hurraa! Ehdin pitää lukuvuoden viimeiset oppitunnit lähiopetuksena, ja on pakko kyllä todeta, että oli ihanaa nähdä opiskelijoiden ilmeitä vihdoin taas kunnolla ja pystyä muutenkin kommunikoimaan helposti. Käsidesin käytöstä ja turvaväleistä täytyi tietysti huolehtia. Nyt on vielä viimeisen jakson päättöviikko kesken, mutta loma kolkuttelee jo ovella.
Kirjoittamishommat yritän käynnistää heti kohta opetustöiden loputtua, tosin perheen lomailun ohessa. Yhtä yhteisprojektia olen onnistunut edistämään jo tämän kevään aikana, mutta pidempään kirjoittamiseen aika ei ole riittänyt. Kesän lisäksi saan onneksi paiskia duunia kirjailijana myös syksyllä: Pirkanmaan taidetoimikunta myönsi minulle apurahan! En ole vielä koskaan aiemmin päässyt nauttimaan moisesta apurahakaudesta, joten järjestelyjen mietinnässä menee hetki. Apuraha tuntuu kyllä upealta tunnustukselta – kirjailijaidentiteettini vahvistui heti taas vähäsen.
Uusia kirja-arvioita teoksistani en ole viime aikoina bongannut, mutta oli hauska lukea erään yhdeksäsluokkalaisen kirjallisuuspäättötyö Taniwhasta. Työ rakentui kirjailijahaastattelusta, liikuttavan pohdiskelevasta teosanalyysistä ja mainiosta luovasta osiosta, jossa sai kehitellä jatkoa romaaniin. Ilahduin erityisesti kekseliäistä väliotsikoista ja jatkotarinalopusta, joissa oli mukailtu romaanini tyyliä ja maailmaa hienosti!
Tähän loppuun jääköön muistoksi paikallislehden uutinen apurahastani – tuntui huvittavalta, että tekstiin oli liitetty oikein pärstäni mukaan. Toinen kuva liittyy paikalliseen nuorten kirjoituskilpailuun, jonka esiraatilaisena keväällä toimin. Oli kiinnostavaa saada lukea tuoreita pohdintoja tulevaisuudesta niin utopian kuin dystopiankin näkökulmasta.
Taru Kumara-Moisio 