Joululomalle ja äkkiä

Kulunut vuosi on ollut antoisa mutta myös stressaava. Tenhon ja Taivaanjuurien teemoista on ollut mukava puhua paneeleissa ja kirjailijahaastatteluissa, mutta muuten markkinointiponnistelu on aina työlästä ja kirjamessuilukin kuluttavaa. Oikein mielelläni vetäydyn nyt joulutauolle ja otan vuonna 2023 rauhallisemmin.

Vuonna 2019 minulla oli myös kahden romaanin vuosi ja olin aivan piipussa joulun aikaan, tosin silloin hoidin kirjailijanhommien lisäksi opettajanvirkaani ja surin syksyllä kuollutta äitiäni. Tuntuu, että sentään hiukan olen oppinut keskittämään voimiani asioihin, joita haluan tehdä, mutta osittain tämä vuosi on ollut vuoden 2019 toisintoa, samanlaista kiireistä sähellystä tapahtumasta toiseen. Pitäisi tehdä enemmän ajatuksella asioita, levollisemmin, mutta innostavat jutut vievät niin helposti mennessään, että periaate unohtuu. Sinänsä teatteri- ja kirjallisuustyöt kyllä tukevat toisiaan.

***

Haluaisin ensi vuonna uudistaa nämä kotisivuni – katsotaan, milloin se onnistuisi. Toistaiseksi olen vielä täydennellyt tätä vanhaa sivustoa ja luonut profiilin tuoreeseen pirkanmaalaiseen Kulttuuripankkiin.

***

Loppuun muisto Tampereen Kirjafestareilla kuullusta, Pirkkalaiskirjailijoiden tuottamasta “Elämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa” -paneelikeskustelusta (kuvan otti Asko Jaakonaho, vieressäni istuvat Marisha Rasi-Koskinen, Katariina Romppainen ja paneelia vetänyt Harri István Mäki), jossa pohdimme sitä, kuinka lasten, nuorten ja aikuisten kirjallisuudessa ei lopulta ole kovin suurta eroa, ihmisyyden teemat ovat pitkälti samoja.

***

Ja tietenkin vielä joulukuvakin tarvitaan (larppasin viikko sitten Marja Metsäporoa Ylöjärven kaupungin päiväkodinjohtajille tilauksesta suunnittelemassani työhyvinvointilarppituokiossa) – sydämellisen leppoisaa joulunaikaa kaikille!