Syksy etenee

No niin, kouluvuoden ensimmäinen jakso on kohta lopuillaan ja apurahavapaani lähestyy! Jännää päästä lokakuussa palaamaan kesällä kesken jääneiden käsikirjoitusteni pariin täyspäiväisen kirjoittamisen ääreen. Pari viikkoa vielä – ja sitten!

Juuri nyt kirjoittamiseen liittyviä kuulumisia on vähän, sillä opetustyö imaisi minut tietysti täysillä mukaansa elokuussa, mutta jotain sentään tulee mieleen: Vuosia sitten kirjoittamani novelli ”Puhukaa, älkääkä koskaan lopettako” oli mukana elokuun lopun Taidesuunnistuksessa Pirkkalaiskirjailijoiden pisteellä yhtenä Tukkateatterin esittämistä stand up tragedia -monologeista. Lisäksi sain juuri lähetettyä eteenpäin kustannustoimittajalle Tampereelle sijoittuvan tuoreen novellini viimeistellyn version, jonka pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella eräässä antologiassa, mikäli aikataulut pitävät.

Live-roolipelikirjoittamistakin on tullut jonkin verran harrastettua – tosin varsin löysin rantein. Muokkasin nimittäin loppukesän humoristisessa illanvietossa aikuisille vetämäni sirkusmaailmalarpin nuorten lyhyeksi kevytversioksi teatteri-ilmaisun kurssin opiskelijoilleni. Oli ihanaa, kun opiskelijat heittäytyivät mukaani leikkimään yhdellä aamutunnilla! Hahmot vaihtelivat turvamiehestä ja metrilakun myyjästä taikureihin, käärmeidenlumoojiin ja yksisarvisten kouluttajaan. Taiteen tekemisen edellytysten pohdiskelun sijasta tässä kevytversiossa keskityttiin ideoimaan sirkusseurueelle erilaisia tulevaisuudenmahdollisuuksia. Ja samalla harjoiteltiin tietysti roolissa pysymistä.

Lopuksi vinkki: suomenkielinen Taniwha ja englanninkielinen My Finnish Taniwha löytyvät e-kirjoina Nextory-kirjapalvelusovelluksesta, jota voi pari viikkoa kokeilla ilmaiseksi.