Author: tarukumaramoisio

Tammikuu on tuntunut vähän väsähtäneen ikävältä, kun romahdin taas lattianrajaan potemaan iskiasvaivaa ja koronavaara on sulkenut Suomea. Ja tietenkin on pitänyt vääntää urakalla apurahahakemuksia ja murehtia myös Portin kohtaloa (Saara kirjoittaa täyttä asiaa: Kaunokirjallisuuden arvo ja arvottomuus – miten käy kirjallisuuslehdille?).

No, editoinnit ovat kumminkin edenneet. Itse asiassa olen editoinut editoinnista kertovaa artikkelia, nimittäin Osuuskumman Kumman kirjoitusoppaan yhtä lukua. Käytännönläheisen kannustava kirja tiedossa, suosittelen! Teos ilmestyy Osuuskumman 10-vuotisjuhlan kunniaksi maaliskuussa. Voi kun saataisiin juhlia silloin oikein lähimuodossakin, eikä pelkästään instalive-moodissa.

OIen myös jatkanut Pulmun kanssa Tenho-romaanimme editointia ja fiilistellyt vanhoja valokuvia. Meillä on pitkä yhteinen historia ekaluokkalaisista tähän päivään. Romaanimme käsittelee muiden teemojensa ohella ystävyyttä, joten on ollut luontevaa (niin luontevaa kuin Pohjanmaalla kasvaneille voi olla) pohtia myös omaa suhdettamme. Olemme pieninä leikkineet intohimolla ja kirjoittaneet yhteisiä tarinoita valtavat määrät, ja jotain siitä elää yhä ihanana siteenä välillämme. Vaikka romaani ei kerro meistä vaan on fiktiota, se on kuitenkin jonkinlainen yhteisen kuvittelun toteutuma, konkreettisen muodon saanut leikki – ja sen vuoksi erityinen muihin teoksiini verrattuna.

Tietenkään ystävyytemme ei ole ollut vain silkkaa lämpöä, vaan matkan varrelle on mahtunut myös kilpailua, kateutta, etääntymistä, ymmärtämättömyyttä ja omien polkujen löytämistä, mutta ilo yhteisistä muistoista kantaa kuitenkin pitkälle ja on hyvä pohja myös aikuiselle ystävyydelle. 

P.S. Näin söpöjä olemme muinoin olleet.

Haluan nostaa tämän vuoden viimeisen blogipäivityksen tärkeimmäksi asiaksi lukijapalautteet. Olen aina arvostanut kollegoilta saamiani vertaispalautteita keskeneräisistä kässäreistä, mutta omista teoksista on muuten ollut vähän kiusallista jutella tuttujen kesken. Kuluneen vuoden aikana olen tietoisesti opetellut keskustelemaan kiusaantumatta kirjoistani niin puolison, sukulaisten kuin ystävienkin kanssa. Se on kannattanut, ehdottomasti. Olen saanut jatkoideoita ja mielenkiintoisia näkökulmia sekä lähentyneitä ihmissuhteita, kas vain.

Tuorein, oikein mieltä lämmittävä lukijapalaute tuli yhdeksäsluokkalaiselta Anna Särkältä, joka haastatteli minua ennen joulua koulutyötään varten ja luki kaksi teostani. Hän piti kuulemma kovasti Ihmisversojen lähtöasetelmasta, runoista, lopun twististä sekä hahmoista, varsinkin siitä, että henkilöt ovat omilla tavoillaan erityisiä (esim. Nuurin erityisgeeni ja synestesia) mutta sitten kuitenkin tunnistettavia nuoria ongelmineen. Ohessa kuva Annan huolella tekemän kirjailijakansion kannesta (suorastaan liikutuin noista piirroksista, Ihmisversojen ja Maan vetovoiman henkilöhahmojen paljon puhuvista ilmeistä).

Vuosi 2021 on omassa päässäni puuroutunut mm. koronasyistä sekaisin vuoden 2020 kanssa ja ollut lähinnä monenlaisten itsetuntemuspähkäilyjen ja keskeneräisten kässärien parissa tuskailujen aikaa, mutta hei, paljon hyvääkin on tapahtunut. Sain toisen apurahani ja mukavan työhuoneen moneksi kuukaudeksi käyttööni, uskalsin irtisanoutua opettajanvirastani ja jättäytyä vapaaksi kirjailijaksi sekä satunnaiseksi teatteri-ilmaisun/luovan kirjoittamisen opettajaksi ja tulin valituksi Pirkkalaiskirjailijoiden hallitukseen. Aika monessa kirjallisuustapahtumassakin olen ehtinyt korona-ajasta huolimatta käydä, niin haastattelijana, esiintyjänä kuin yleisönäkin. Tuoreimpina mielessä pyörivät joulukuiset Tampereen ensimmäiset Kirjafestarit ja Eeva-Liisa Manner 100 vuotta -tapahtumat. Olin myös novelleillani mukana kahdessa novelliantologiassa ja demonstroin etäedularppausta Itä-Suomen yliopiston DigiErko-opiskelijoille ja -opettajille.

Ensi vuonna julkaistaan Pulmu Kailamon ja minun yhdessä kirjoittama, 90-luvulle sukeltava Tenho-romaani sekä nuortenromaanini Taivaanjuuret (jatko-osa Ihmisversoille). Tiedossa siis julkkarijuhlia ja toivottavasti myös paljon antoisia dialogeja teosten lukijoiden kanssa! Olisipa uusi vuosi sydämellinen ja innostava ihan kaikille.

Toukokuussa julkaistavalla “ysäriromaanillamme” (Enostone Kustannus) on vihdoin nimi, nimittäin Tenho. Teos löytyy Kulttuuritoimitus.fi -sivuston ensi kevään kirjojen listalta. Me kirjailijat, minä ja Pulmu Kailamo, kävimme viikko sitten Helsingissä yhteiskuvassa Tenhon markkinointia varten. Alla upea lopputulos! Kuvassa näkyvä värikäs paitani oli 90-luvulla yksi lempipaidoistani. Sen päälle pukemisesta nousi heti nostalginen fiilis ja opiskeluaikojen säädöt mieleen. Romaanissamme on kuitenkin myös nykyaikataso, joten pelkästään 90-lukua siinä ei kuvata. Toivotaan, että Tenho aikanaan lumoaa lukijat.

Sitten muita kuulumisia: Työskentelen marras-joulukuun taas Kirsi Kunnaksen kammarissa (Vanha Räikkä) Ylöjärvellä. Erillinen työhuone on mukavaa vaihtelua kirjailijanelämään. Tunteeni ovat kyllä vaihdelleet laidasta laitaan, kun olen ehtinyt työhuoneessa jo surra Kirsi Kunnaksen kuolemaa, märehtiä uupumustani opettajana ja intoilla uudesta lastenkirjaideasta, joka toteutuu ehkä vasta vuosien päästä mutta lepatti jo hetken utuisena näkynä mielessä.

Olin marraskuun alkupuolella Pirkkalaiskirjailijoiden Roosalupi goes LaNu -illassa haastattelemassa JP Koskista Kulttuuritalo Laikussa. Tapahtuma oli osa ihanaa lapsille ja nuorille suunnattua Kirjalitta-sanataidefestivaaliviikkoa, jonka teemana oli tänä vuonna “Kummia juttuja”. Puhuimme Koskisen lastenkirjasarjoista (Gabriel Hullo, Benjamin Hawk) sekä laajemminkin isoisistä, aaveista, yksinäisyydestä, kirouksista, aarteista ja meriseikkailuista.

Pirkkalaiskirjailijoiden blogista löytyy muuten oma tuore kirjailijaesittelyni otsikolla “Tragikomedian vilpitön mestari”.

Helsingin Kirjamessut takana ja pää pyörällä. Hyvin meni kumminkin, lempeästi suorastaan. Tekoäly kirjallisuudessa -paneeliamme oli seuraamassa paljon yleisöä, ja mielestäni saimme Mikko Rauhalan ja Piia Leinon kanssa käsiteltyä teemaa moniulotteisesti niin uhkien kuin mahdollisuuksienkin kautta.

Kirjallisen ohjelman lisäksi keskityin mielipuolisen intoilevana markkinointiin: kävin höyryämässä sekä Osuuskumman pöydän ääressä että Enostone Kustannuksen osastolla, jossa esittelimme Pulmu Kailamon kanssa ensi vuonna julkaistavaa yhteisromaaniamme ja yritimme epätoivoisesti keksiä sille nimeä, sillä työnimet – joita niitäkin on ollut monia – eivät enää tunnu tarpeeksi teosta kuvaavilta.

Messuilun päätteeksi ostin itsekin kassillisen kirjoja, muun muassa upeakantisen, Asko Künnapin kirjoittaman ja Hannu Oittisen suomentaman runokokoelman Pallosalama koputtaa tullessaan sekä tuoreen Aurinkosydän: kaikuja paremmista tulevaisuuksista -novelliantologian, joka luo kiehtovasti uskoa siihen, että “haastavankin kotelovaiheen jälkeen koittaa vielä ihmiskunnan perhosaika”. Ihanaa, että kirjoja tehdään, myydään, ostetaan – ja että messuja voidaan järjestää muutenkin kuin etäillen, oikein lähikontaktissa ja rönsyilevin dialogein.

Kotiin päästyäni kykenin makaamaan matolla hoitokoiraa hellien (olen ehkä päässyt vihdoin yli muinaisesta koiratraumastani), kaikki muu tuntui liialta.

Editointihommat ovat edenneet ihme kyllä aikataulussa, vaikka kaikenlaisia outoja vastuksia (muun muassa iskiasvaiva) on riittänyt.

Osallistuin syyskuussa Tampere Steampunk Festival -tapahtumaan (sekä paikan päällä että jo etukäteen kirjoittamalla tekstin festivaalin hauskaan Aikamatkaajan almanakka -julkaisuun). Höyrymeininkiä, näyttäviä asuja ja mielenkiintoisia ohjelmanumeroita riitti. Osuuskumma oli TIETENKIN paikalla myymässä omia steampunkantologioitaan.

Seuraavaksi odotan Usva-Akatemian kirjoittajakollegoiden syksyistä tapaamista ja Helsingin Kirjamessuja. Olen Helsingissä mukana Tekoäly kirjallisuudessa -paneelissa to 28.10.2021 klo 15.30-16.00 keskustelemassa Mikko Rauhalan ja Piia Leinon kanssa siitä, miksi tekoälytarinoita on kiehtovaa kirjoittaa ja millainen tekoäly on kirjoittajana. Tervetuloa kuuntelemaan!

P.S. Tuoreesta Portti-lehdestä (2/2021) löytyy Harri Erkin arvio Muistojemme Viistokatu -antologiasta: “hienoa ja herkkääkin kirjallisuutta”. Teos saa kriitikolta kokonaisuutena täyden kympin ❤

***

Tämän syksyn olen pelkästään kirjailija, ajatella. Tuntuu erikoiselta, kun opettajanhommia on kumminkin tullut tehtyä niin monet vuodet. Työkavereiden ajatteleminen tuottaa haikeudenpuuskia, mutta muuten olen päätökseeni tyytyväinen ja tietenkin kiitollinen Taiteen edistämiskeskukselta saamastani kirjastoapurahasta.

Tulevia apurahahakuja en nyt jaksa vielä tuskailla.

Sen sijaan listaan kohokohtia kesän taiteilijaelämästäni:

• Olin ensimmäistä kertaa mukana kesäteatteriproduktiossa ja opin paljon, erityisesti äänien ajamisesta mutta toki ohjaamisestakin – kiitos Ylöjärven museo, Tukkateatteri ja Katri Häti! Parasta oli ilon tuottaminen lapsille, hankalinta aikataulujen kanssa puljaaminen.

• Keskellä kesää osallistuin Tamfan 2021 -verkkotapahtumaan Muistojemme Viistokatu -panelistina. Kirjallisuuskeskustelu rönsyili humoristisen lämminhenkisenä ja tamperelaisen sivistyneenä – jäi hyvä mieli! Haastattelijana toimi Marianna Leikomaa ja muina panelisteina Anni Nupponen ja Vesa Sisättö. Oli iso ilo tavata kuvauksissa edes nämä fantastiset tyypit kasvotusten, vaikka yleisöä ei nähnytkään. Toivottavasti muuten kaikki syksyn kirjamessut eivät peruunnu koronavaaran vuoksi. Harmittaa jo, että Tampereen Työväenkirjallisuuden päivän ohjelma ei toteudu suunnitelmien mukaisesti, olisin nimittäin päässyt haastattelemaan Päivi Alasalmea, Anneli Kantoa ja JP Koskista.

• Allekirjoitimme kustannussopimuksen Pulmu Kailamon kanssa yhteisromaanistamme, joka ilmestyy vuonna 2022 Enostonen kustantamana. Teos on kasvutarina, jossa hengaillaan muun muassa vuosituhannen vaihteen tunnelmissa. Editointihommat etenevät hitaasti, mutta varmasti.

Ja vielä yksi kuvamuisto: työskentelen tällä hetkellä parvekkeella näin kauniissa maisemissa! Vähän on välillä kuuma, mutta ei – tietenkään – sovi valittaa.

Jäähyväisten aika: hyvästelen tällä viikolla sekä kahden kuukauden ajan työhuoneenani toimineen Kirsi Kunnaksen kammarin että tutun Manner-luokkani Ylöjärven lukiolla. Kumpaankin palaan vielä myöhemmin, mutta en hetkeen. Yritän saada kesälomalla ennen kaikkea rentouduttua. Kirjoittamisen ja opettamisen sijaan tiedossa on ulkoilua, lueskelua ja kesäteatteria. Lepoa ja hauskanpitoa itse määrittelemässäni suhteessa, niin toivon.

Muutamaa avaruudellista juttua täytyy mainostaa ennen kuin huojentuneena lössähdän maankamaralle tämän lukuvuoden monimutkaisista kamppailuista pökertyneenä:

Toni Saarinen kuvaa tuoreessa Kosmoskynän kirja-arviossaan Ei aivan ihmisiä -antologiassa julkaistua “Umpu”-novelliani kokoelman mahdollisesti humaaneimmaksi tarinaksi. Otin sen kehuna.

Tähtivaeltaja -lehdessä 2/2021 on puolestaan laajasti juttua solarpunkista, ja minuakin on haastateltu osana Vesa Sisätön koostamaa kokonaisuutta. Lisäksi kyseisestä lehdestä löytyvät arviot sekä Ei aivan ihmisiä -antologiasta että Muistojemme Viistokatu -teoksesta. Itseäni ilahduttivat tietysti eniten omiin novelleihini liittyvät maininnat:

“Heti ensimmäinen novelli asettaa tunnekompassin surulliseen. Taru Kumara-Moision Umpu on kertomus siitä, kuinka rikkaan tyttären dementoitunut äiti asuu älykodissa robottikissalleen höpötellen. Onneksi miuku oppii lopulta juomaan colaa, tytär kun ei toiselta puolen maailmaa ehdi käymään kylässä. Kumara-Moision visio on hienovarainen muistutus, kuinka tärkeää inhimillinen kosketus on”, toteaa Niina Tolonen Osuuskumman tekoälyantologiaa ruotivassa arviossaan.

Toni Jerrman sanailee Muistojemme Viistokatuun kirjoittamastani novellista näin: “Hienostuneen ihmiskuvauksen iloja tarjoilevat myös Taru Kumara-Moision Kivisydän ja Vehka Kurjenmiekan Maailman parhainta mehiläishilloa. Kivisydämen keskiössä on itsestään kovin epävarma kolmikymppinen Raili, joka odottaa bussia Viistokadun pysäkillä. Teksti sukeltaa taiten päähenkilön ahdistukseen ja päättyy haikean kauniisti.”

No nyt elän unelmien kirjailijaelämää, kun sain Aino Mattila -säätiön kautta käyttööni ihastuttavan työhuoneen Ylöjärveltä, nimittäin Kirsi Kunnaksen kammarin Vanhan Räikän yläkerrasta. Olen kirjoittanut siellä sekalaista näytelmärunoteosta nuorille sekä jatkoa Ihmisversoja-scifiromaanilleni. Minulle myönnettiin myös Taiteen edistämiskeskuksen kirjastoapuraha ensi syksyksi, jee!

Todella, todella rauhaisasti muokkailen tekstejäni eteenpäin. Kukaan ei häiritse. Oi.

Lisään tähän vielä muistilistan kirjailijaminääni viime aikoina ilahduttaneista asioista:

kirjaston Ystäväkirja-haastattelu

Ihmisversoja-nuortenromaanini Kunnari-lukudiplomin Sinuhe-kirjatarjottimella

Parnasson huhtikuinen Virpi Alasen kirjoittama arvio Tekoälyantologiasta Ei aivan ihmisiä: etenkin kohta “Avausnovelli sivaltaa scifin keinoin suoraan yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin hoiva-asioihin. Taru Kumara-Moisio on kirjoittanut sydäntä särkevän tarinan tekoälyhoivakotiin hylätystä vanhuksesta. Mitä tapahtuu, jos hoiva ja välittäminen ulkoistetaan tekoälylle, novelli pakottaa ajattelemaan.”

And hooray! My Finnish Taniwha is on the Eligibility List of 2021 SFF Rosetta Awards (long form)!

“Tutkija Tarja Amebius (pelinjohtaja) on kutsunut tuttuja tutkijaystäviään kesken kesäloman vieton koolle videoyhteyden kautta. Erityisen harvinaisiin kihararipsieläimiin kuuluva syherötohvelieläinpopulaatio on kuolemassa ja tarvitaan nopeita niksejä, miten yksi jäljelle jäänyt saadaan pelastettua.”

Tämä oli keksimäni pienen etä-edularppidemonstraationi lähtötilanne. Pidin Zoomin kautta ”Edularppausta etänä – opeta ja opi roolissa ruudulla” -työpajasession DigiErko-opiskelijoille. Edularppauksesta esitelmöiminen on minulle vanhastaan tuttua, mutta etäviestintä oli mielenkiintoinen haaste: kuinka saada isohko joukko larppaamaan etänä niin, että kaikki pääsevät halutessaan ääneen? Lopputulos oli onneksi hymyilyttävä ja jälkikeskustelu kannustavaa. Painoin mieleeni, että jatkossa voisi ainakin sopia etukäteen puheenvuorojen pyyntömerkeistä ja rakentaa kanavista ”huoneita”, joissa voisi käydä keskustelemassa rooleissa välillä pienemmän ryhmän kesken.

Toinen muisto, jonka haluan maaliskuulta tallettaa tänne kirjailijasivustolleni, liittyy ilmastolukupiiriin. Ylöjärven kirjaston järjestämä etälukupiiri siirrettiin myöhemmin toteutettavaksi, mutta sain innostettua Ylöjärven lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kakkoskurssilaiset lukupiireilemään. Opiskelijat valitsivat luettavakseen joko ilmastonmuutosteemaa käsittelevän romaanin tai tietokirjan. Hyödynsimme ilmastolukupiiri.fi -sivuston teoslistoja. Varsinainen keskustelu eteni Teamsissa lähinnä peräkkäisten suullisten kirjaesittelyjen varassa, mutta ilahduin myöhemmin opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä lukiessani, sillä teokset näyttivät aidosti herättäneen ajatuksia ja jopa kannustaneen toimintatapojen muutoksiin.

Olen ollut kummallisen kirjoittamisjumituksen kourissa jo useampia kuukausia, mutta jotain mainostettavaa on silti kertynyt: novellini “Kivisydän” ilmestyi hauskassa Muistojemme Viistokatu -antologiassa (Kustantamo Helmivyö), ja Osuuskumman kunnianhimoisen pitkään muhittama tekoälyantologia Ei aivan ihmisiä – novelleja tulevaisuuden älyistä näki viimein päivänvalon.

Ylen Jussi Mankkinen kirjoitti scifi-novellikokoelmamme tiimoilta monipuolisen haastattelukokonaisuuden, jossa myös minä pääsin kertomaan oman “Umpu”-novellini taustasta ja tekoälyhoivakotipohdinnoistani.

Kouluun palaamiseni oli suhteellisen raskasta sekavaksi jääneen apurahakauteni jälkeen, mutta enköhän pääse vielä jossain kohtaa kunnolla kirjoittamaan – ainakin sitten yo-kirjoitussesongin jälkeen. Haaveeni on siirtää työskentelyn painopiste vihdoin selkeästi opettajuuden puolelta kirjailijuuden suuntaan.

Talvi on ollut tänä vuonna kaunis, sillä pakkasta ja lunta on riittänyt. Muutimme joulukuun lopussa Tampereelle hienojen ulkoilumaastojen äärelle. Pyynikin kuuraiset puut ja Pyhäjärven maisemat ovat tuottaneet koronavaara-ankeuden keskelle runsaasti hyvää mieltä (kuvat perheenjäsenieni ottamia).

• 

•