Author: tarukumaramoisio

Syksy on mennyt tuottajan töitä tehdessä Pirkkalaiskirjailijat-yhdistykselle. Tänä vuonna en ole saanut kirjoittamiseen pitkiä apurahoja, joten taloudellisesti vuosi on ollut minulle vaikea ja kirjoittaminenkin on takunnut. Koiranunta-lastenkirjan julkaiseminen siirtyi harmittavasti ensi vuodelle, ja keskeneräinen aikuisille suunnattu romaanikäsikirjoitus on jumittanut pahasti. Ja huh, tulevaisuuskaan ei näytä hyvältä, kun kirjailijoiden tulotasot näyttävät yhä vain laskevan ja hallitus suunnittelee taiteilijoiden apurahaleikkauksia sekä kirjojen alv-korotuksia.

Kirjoittamisen ja kirjallisuustapahtumien tuottamisen ohessa teen silloin tällöin kevytyrittäjänä opetuksellisia liveroolipelejä, mutta niiden markkinointi on haastavaa. Kuvaan Loki-sivuston artikkelissani “Edularppeja matalalla kynnyksellä ja suurella sydämellä” liveroolipeli-innostustani ja erilaisia edularp-tuokioita, joita olen toteuttanut. Saa ottaa yhteyttä, jos tahtoo tilata larpin! Ja tervetuloa Tahmelan huvilalle 25.11. klo 18 – siellä vedän teekutsuedularpin kaikille huvilan historiasta kiinnostuneille!

Mutta nyt otsikossa lupaamiini juhliin: Pirkkalaiskirjailijat on Suomen vanhin maakunnallinen kirjailijayhdistys (perustettu syksyllä 1943), itselleni rakas pirkanmaalaisten kirjailijoiden yhdysside – nykyajassa vahvana elävä sekä toisaalta historiallisesti Väinö Linnan, Eeva-Liisa Mannerin, Lauri Viidan, Mirkka Rekolan ja Kirsi Kunnaksen kaltaisten jättiläisten henkistä perintöä kantava arvokas verkosto. Yhdistyksen 80-vuotisjuhlaa on vietetty jo pitkin vuotta Operaatio Pirkanmaan tukeman “Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” -klubisarjan tilaisuuksissa (organisoin tuottajana seuraavaa Ylöjärvelle Leija-kirjastoon 7.11. teemalla “Pirkanmaalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus eilen ja tänään”), mutta viime perjantaina meillä oli virallinen juhla Raatihuoneella ja jatkot Laternassa. Raatihuoneella jaoimme juhlinnan aikana arvostetun Alex Matson -palkinnon J.K. Ihalaiselle, joka tunnetaan omaäänisyydestään. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Jysky on merkittävä rakenteiden luoja: hänelle runous on myös ruohonjuurta, rihmastoituvaa, yhteisöllistä ja aktiivista toimintaa. Isot onnittelut yhdistyksellemme ja Jyskylle!

Juhlien jälkeen olen lähinnä toipunut syksyn järjestelystressistä ja omista mielenliikutuksistani. Esitin juhlissa pienen performanssin Aili Somersalona, Mestaritontun luojana (Somersalo oli yhdistyksen ensimmäinen varapuheenjohtaja aikoinaan). Onnistuin juhlaviikonloppuna dissosioimaan mielessäni monta aikakautta päällekkäin, eläviä ja kuolleita ihmisiä lomittain, Mirkka Rekolan henkeä ja vaikka mitä, huimaa mielikuvituksen juhlaa, kevyttä ja raskasta yhtä aikaa. Nyt menee aikaa palautumiseen. Rauhallista syksyn jatkoa kaikille!

Kuva: Saara Metsäranta / Pirkkalaiskirjailijat

Minulla oli kesäkuun työhuone Tahmelan huvilan ihastuttavassa yläkerrassa, ja vaikka en saanut kirjoitettua niin paljon kuin halusin (etukäteen tuli asetettua liian kovat tavoitteet), nautin miljööstä hyvin paljon. Tuli uitua ja tunnelmoitua huvilassa, niin sisällä kuin ulkona. Yhden yönkin vietin siellä, kun halusin kokeilla, uskallanko nukkua yksin vanhassa narisevassa talossa lapsuuden pelkotilojen jälkeen. Hyvin nukuin, ei ollut ongelmaa, mielikuvitukseni pysyi kurissa ja talo hönki vain ystävällisiä kuiskauksia korviini. Heinäkuussa pääsin toisen työhuonekirjailijan, Anne Kovalaisen, kanssa Soriseva harju -podcastiin kuvailemaan Tahmelan huvilaa työskentelypaikkana ja pohtimaan dystopioita ja utopioita – kuunnelkaapa, millaisia ajatuksia ja jatkosuunnitelmia huvila herätti meissä kirjailijoina. Eläköön taide-elämysten moninaisuus, erilaiset kulttuurimuodot ja vapaa dialogi; niitä ei saa uhata mikään.

*

Kesäni kirjallinen kohokohta oli reissu Euroconiin Uppsalaan. Sain matkaa varten KIDE-kohdeapurahan, kiitokset kirjallisuuden edistämiskeskukselle! Eurocon-tapahtumasta jäi huikea muisto, sillä tarjolla oli niin paljon kiehtovia juttuja (oih Uppsalan kadut, kirkot ja museot, voih Euroconin hauskat ja pohdiskeluttavat ohjelmanumerot) ja ylitin itseni paneelissa puhumalla rauhallisesti englanniksi surullisista asioista, esimerkiksi vanhempieni kuolemien vaikutuksista kirjoittamiseeni, vaikka tapanani on hyvässä ja pahassa kääntää asiat nopeasti naurun puolelle:

“Sorrow and speculative fiction – Ways of healing a trauma and reinforcing resilience: How can speculative fiction handle sorrow and trauma, namely the traces and scars of conflict? What kind of stories can be told about healing, after something has been permanently shattered, or vanished?  Four Finnish authors get together to discuss how they tell stories about conflict and death, and what new things can grow from sadness and loss. Hope, resilience – or something with horns, scales, cogwheels and black bones?” – Magdalena Hai, Jenny Kangasvuo, Taru Kumara-Moisio & J.S. Meresmaa

Parasta Euroconissa olivat Konflikt-teemaan liittyvien ajankohtaisten puheenvuorojen lisäksi kaikki kohtaamiset, niin tuttujen fantasiakirjallisuuden ystävien kuin uusien tuttavuuksienkin (mm. Tanskasta, Hollannista, Islannista!) kesken. Oli helppo löytää yhteistä puhuttavaa. Saimme myös yhtenä iltana juhlistettua My Finnish Taniwhaa, mikä oli hauskaa. Osuuskumma painatti teoksesta juuri paperiversioita, aiemminhan Taniwha-romaanini englanninkielisestä käännöksestä (kääntäjä Christina Saarinen) oli saatavilla vain e-kirjaversio. Julkaisuista vielä lisäsananen: jaoimme Euroconissa tuoretta Pretty Weird -lehteä, joka esittelee kuuden kotimaisen spefikirjailijan tuotantoa englanniksi. Oli huippua päästä julkaisuun mukaan kirjailijaesittelyn sekä My Finnish Taniwhan näyteluvun kautta.

Tack så mycket, alla vänner från Eurocon i Uppsala!

*

Ja niin, kävin kesän aikana myös Finnconissa osuuskummailemassa (vaikka surin siinä kohtaa raskaasti Miki Liukkosen kuolemaa ja pohdiskelin paljon mielenterveysasioita) sekä Mäntän Pekilossa juontamassa Pirkkalaiskirjailijoiden Kirjallisuus performanssina: Sanataide rikkoo rajoja -klubi-illan. Jälkimmäinen toteutettiin Operaatio Pirkanmaan tukemana (osana Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjaa, jolla juhlistetaan kirjallisuusyhdistyksemme 80-vuotista taivalta) ja yhteistyössä Mäntän Kuvataideviikkojen kanssa. Vetämäni yleisöä osallistava performanssi sujui hyvin. Työstän varmasti tulevaisuudessa lisää vastaavanlaisia, eriteemaisia performansseja, jäi sen verran innostunut olo taas tästä yhteisöllisestä taidemuodosta.

*

Loppuun vielä tuore kehu Tenhon maailmasta. Pulmu Kailamon kanssa kirjoittamani ysäriromaani oli nostettu heinäkuussa uudestaan Kulttuuritoimitus.fi:n Parasta juuri nyt -palstalle (Erkki Kiviniemi, 7.7.2023). “Proosateoksena Tenho on parivaljakolta melkoinen saavutus”, romaanistamme todetaan yhteiskirjoittamistamme ylistäen: “On lähes vaikea uskoa, ettei kirjoittaja ole yksi, sillä tarinalla, joka hyppii 1990-luvun lopun ja vuoden 2016 väliä, tuntuu olevan oma sielullinen pohja.” Olemme Pulmun kanssa otettuja tästä viehkosta ilmaisusta!

Yhdeksän Maailmanlopun hyvän ihmisen esitystä on nyt takana ja viimeinen, kymmenes, vuorossa huomenna 1. kesäkuuta. Tervetuloa yleisöön nauramaan ja liikuttumaan työryhmän mukana!

Esitys on saanut kokonaisuudessaan mukavasti katsojia, vaikka jääkiekkokisojen ja hyvän sään kanssa onkin ollut haastavaa kilpailla yleisöstä. Muutamana iltana on ollut jopa tupa täynnä, loppuunmyytyä.

Toukokuun Silta-lehdessä oli Kirsi Airikan kirjoittama ennakkotietojuttu, jossa valotettiin teoksen pelkotematiikkaa ja kiteytettiin, että “kuolemanpelkoa voi pohdiskella myös humoristisella otteella” – siitähän tässä tragikomediassa on kysymys.

Kulttuuritoimitus.fi:n kriitikko Erkki Kiviniemi antoi toukokuun puolessavälissä näytelmälle neljä tähteä kehuen esityksen raikkautta, rohkeutta ja heittäytymistä. Arviossaan hän pohti myös teoksen asetelmaa, vivahteita ja brechtiläistä problematiikkaa monesta suunnasta:

“Kontakteja muuhun maailmaan ei juuri ole. Ilmeisesti muissa asunnoissa koetaan samantapaisia helvettejä. Tämä näytillä oleva on kuin pelastusta etsivä harhainen, kiivaileva eläinjoukko, Nooan arkki, jossa nimetkin ovat eläinten: saukko, bambi ja puluja. Ulkopuolisen tanssijan ja lintujen ilmaisut kuiskivat vapautta, mutta miten ja minne?

Mielenkiintoinen on lopun läheneminen ja ratkaisu jättää tilanne päälle, ilmaan, katkaista ja kysyä yleisöltä, mitä tekisitte tai miten jatkaisitte.

Peräkkäin pörähtäviin sketsimäisiin kohtauksiin tulee näin brechtiläistä otetta, joka oli nähtävissä myös joissain pysäytyksissä ja hidastuksissa.”

Näytelmä on nostettu myös Kulttuuritoimituksen “Parasta juuri nyt” -listaukseen, kiitos!

Monia juttuja voi vielä tehdä paremmin tulevissa proggiksissa (joka työstä oppii uutta), mutta olen ylpeä työryhmäni aikaansaannoksesta ja siitä, että homma ei mennyt suorittamiseksi, vaan esitystä on tehty sydämellä ja pohdiskeluja yhdessä jakaen. Oma käsikirjoitukseni on syttynyt eloon sellaisella tavalla, jota en vielä syksyllä osannut kuvitella – lopputulos on aina yllätys käsikirjoittaja-ohjaajallekin.

Mitä seuraavaksi? Apurahatuskailut jatkuvat, mutta kesällä kirjoitan Maailmanlopun hyvä ihminen -näytelmän sisarteosta, keskeneräistä romaanikäsikirjoitusta, eteenpäin Tahmelan huvilalta vuokraamassani työhuoneessa ja ainakin haaveilen lastennäytelmän suunnittelusta. Niin ja käyn Uppsalassa Euroconissa, siitä lisää myöhemmin!

Katsokaas vielä Maailmanlopun hyvän ihmisen markkinointivideo Tukkatuubista. Se on Toni Sormusen tekemä ja mainio. Kiitokset Tukkateatterin hallitukselle ohjauspestistä sekä kaikille työryhmään kuuluneille ja sivusta auttaneille panostuksestanne – olette olleet tärkeitä, ilman teitä teosta ei olisi syntynyt ❤

*

(Kuvat: Kuura Juntunen / Tukkateatteri)

Teatteriproggiskiireiden (stressi on kova) ja apurahatuskailujen (tälle vuodelle ei ole vielä tärpännyt) keskellä olen editoinut ihastuttavaa pikkuruista koiratarinaa, nimittäin Koiranunta-kuvakirjaa. Teos julkaistaan syksyllä (tarkempia tietoja voi katsella esim. Bookyn sivuilta), ja nyt siitä on olemassa jo hiukan markkinointimateriaalia, nimittäin kansi ja esittelyteksti:

“Höpsö Dali-koira on tehnyt koiruuksia repimällä emäntänsä lempirepun. Moitteista pahastuneena se uneksii itsensä sinuksi ja loikkaa taivaalle. Katoaako Dalin paha mieli? Entä mikä on totta ja mikä unta?

Hyppää mukaan seikkailuun kokemaan ihmeitä ja tanssimaan villisti koiranputkien keskelle! Koiranunta avaa samaistuttavasti pahan mielen ja syyllisyyden tunteiden kanssa painivan koiran mielenmaisemaa ja leikittelee surrealistisesti mielikuvituksella ja kielellä.”

Kävin lastenkirjan kuvittavan Kaisa-Tuulia Tuomen kanssa huhtikuussa yhteiskuvassa (kuva: Toni Sormunen / Enostone). Olemme ystäviä ja innokkaita koirien silittelijöitä kumpikin. Kaisa-Tuulialla on kaksi koiraa, minulla puolestani hellyttävä hoitokoira Donna sekä muistoissa kaksi kuollutta koiraa, Huvi ja Kimi. Syksyllä pääsemme kirjan myötä varmasti kertomaan ja kuulemaan monenlaisia koirajuttuja ja kenties surrealistisia uniakin.

Lastenkirjan julkaiseminen on ollut pitkäaikainen haaveeni, olen niin lapsenmielinen ihminen. Tuntuu mainiolta kuulua nyt Lasten- ja nuortenkirjailijat ry:hyn (sivuilla myös esittelyni). Kerron suhteestani lasten- ja nuortenkirjoihin sekä kirjoittamiseen yleisesti tuoreessa Lukufiiliksen haastattelussa.

*

P.S. Iloista vappua kaikille! Pulmu Kailamon kanssa kirjoittamani Tenho-romaani on nyt vuoden ikäinen. Vuosi sitten vapun aikaan juhlimme Tenhon julkkareita. Sen jälkeen teos on löytänyt tiensä moniin käsiiin, ja siitä on myös julkaistu kirja-arvioita mukavasti. On ollut erityistä saada kuulla lukijoilta Tenhon herättämiä ajatuksia, muisteloita 90-luvulta ja pohdintoja viestinnän murroksesta. Tänä keväänä Tenhosta on tehty äänikirja, joten lukukokemuksia kuullaan varmasti vielä lisää. Olen iloinen, että teos löytyy kaupallisten lukuaikapalvelujen lisäksi Celian valikoimasta, saavutettavuus on siis varsin hyvällä tasolla.

Käsikirjoittamani ja ohjaamani tragikomedia Maailmanlopun hyvä ihminen muotoutuu esitykseksi tasaista tahtia: pääsimme viime perjantaina ottamaan markkinointikuvia ja lisäämään esityspäivät Tukkateatterin sivuille. Lisätietoja tulossa myöhemmin! Työryhmä on mukava, ja harjoitukset ovat sujuneet valloittavan riehakkaassa ja avoimessa hengessä.

Mistä näytelmä kertoo? Kaaoksesta ja peloista, mutta myös välittämisestä. On perheyhteisö, loputon uutisvirta asteroidivaarasta ja tarve selviytyä. Tekoälysovellus kirjoittaa jo muistokirjoituksen ihmiskunnalle, paniikki kasvaa. Isoäidille kiljuvat perheenjäsenet ovat kuin eläimiä, rakkaita ja raskaita samaan aikaan. Kaaoksen keskellä saattaa silti nähdä, mikä elämästä tekee mielekästä, millaisia selviytymisstrategioita kullakin on ja miten voi taistella pelkojaan vastaan.

Tukkateatterin Maailmanlopun hyvä ihminen on kantaesitys käsikirjoittamastani näytelmästä (esityskausi 12.5.-1.6.2023, kenties Teatterikesän aikoihin tulee muutamia lisäesityksiä). Näytelmälle on valmistumassa sisarteos romaanitaiteen puolella. Teospari sai alkunsa omasta kuolemanpelkopaniikistani (vuosi 2019 oli hurja, kun äitini kuoli ja työstin hautajaisten aikaan monenlaista projektia), tekoälykokeiluista ja rakkaudesta Brechtin näytelmien syvän inhimilliseen ajatusmaailmaan. 

***

Hyppäys teatterimaailmasta kirjojen maailmaan: Taivaanjuuret-nuortenromaanista on ilmestynyt arvioita sekä tulevaisuusteemaisessa Voima-lehdessä että tuoreessa Onnimanni-lehdessä 1/23, jossa on muuten mielenkiintoisia artikkeleita nuorten lukemisesta ja nuortenkirjallisuuden moninaisuudesta – suosittelen lukemaan.

Miia Vistilän Voima-lehteen kirjoittamassa Taivaanjuurien arviossa korostuvat Nuurin aistimiskyvyt sekä kysymykset hyvästä elämästä:

“Mieltä avaavinta kirjassa on poikkeavan aistimisen kuvaus. Päähenkilö, vihreäihoinen ja muutenkin erikoinen Nuur kykenee aistimaan luonnosta asioita, joita muut ihmiset eivät havaitse. /- -/

Tärkeä teema on myös henkinen itsenäisyys ja suhde omiin vanhempiin. Näitä tarinan hahmot, myös nuorten aikuinen opettaja, pohtivat kukin tavallaan. Pohdintojen rinnalle nousevat kysymykset hyvästä elämästä ja vapaudesta valita itse. 

Teatteriohjaajana ja luovan ilmaisun opettajanakin työskentelevän kirjailijan teos ottaa vahvasti kantaa ihmisten fyysisen kohtaamisen ja lähi- ja pienryhmäopetuksen puolesta.”

Kriitikko Marjo Jääskän Onnimanni-lehteen kirjoittamassa arviossa “Ihmisyyden rajapinnoilla” Taivaanjuurista nostetaan puolestaan esiin erityisesti teoksen mietiskelevä, osin lyhytproosan keinoja hyödyntävä tyyli, kun “tarinaa maalaillaan vähin sanoin ja jätetään lukijalle paljon täydennettävää”:

“Vauhdikkaan remellyksen sijaan pääosaan nousevat pohdinnat tekoälyyn ja ihmisyyteen sekä kasvien ja ihmisen yhteyteen liittyvistä kysymyksistä. /- -/ Maaperän suolaantuminen, kasvien omituinen nuutuminen ja ihmisten etääntyminen toisistaan ovat vakavia pulmia, jotka luovat kokonaisuuteen surumielisen sävyn.

Tarina kaartuu kauniiseen päätökseen, eikä isoja kysymyksiä jää auki. Unaa ja Nuuria – keinomieltä ja viheraistia – jää kuitenkin kaipaamaan. Toivottavasti tapaamme vielä!”

Samalla tavoin jatkoa toivotaan myös Pulmu Kailamon kanssa yhdessä kirjoittamallemme Tenho-romaanille feministisen Meridian-blogin kirja-arviossa (kyllä, teoksemme läpäisee Bechdelin testin, arviossakin se todetaan!):

“Tenho ansaitsisi jatko-osan siksikin, että kirjan kieli on sujuvaa ja taidokasta. Kailamo ja Kumara-Moisio ovat tehneet erinomaista yhteistyötä sulattaessaan kirjoitustyylinsä koherentiksi säveleksi. Yhteinen nuotti on niin toimiva, että se nousee minäkertojan sijaan romaanin kantavaksi ääneksi. Vaikka varhaisen somen aikakausi päättyy ja sairaalan piipitys karkaa koko ajan kauemmaksi, voimistuu Tenhon oma melodia sivu sivulta. Toivottavasti sävelmä saa jatkoa, lukija nimittäin jää kaipaamaan aikuisen Katan omaa kappaletta.” 

Jatko-osia saattaakin olla tulossa, kunhan jossain kohtaa saisi suunniteltua aikaa niiden kirjoittamiseen! Juuri nyt työskentelen tiiviisti maailmanloppuprojektieni parissa ja Pulmullakin riittää kiirettä omissa töissään.

***

Loppuun Toni Sormusen ottama leikkisä kuva minusta Maailmanlopun hyvän ihmisen ohjaajana – ydinräjähdys käynnissä selvästikin. Voin kertoa, että huudan kuvassa pääosin rakkaudesta, ihan vähän vain yleisestä turhautumisesta kulttuurialan niukkojen resurssien keskellä.

Helmikuu on tuonut ilahduttavasti Taivaanjuurille ja Tenholle kirja-arvioita. Aina sitä kirjailijana – ja varsinkin pienien kustantamojen kirjailijana – jännittää, saavatko tuoreet teokset lukijoita, herättävätkö ne tarpeeksi kiinnostusta ja vastakaikua kenessäkään. Olen ehtinyt viime viikkoina myös pelätä, että kyseiset teokset eivät edes enää ole tuoreita, että arvioaika umpeutui jo vuoden 2022 kirjoille, mutta onneksi ei.

Kirja-arviot ovat tärkeitä, jotta teokset löytäisivät lukijansa ja asettuisivat osaksi kaunokirjallisuuden kenttää. Olen kiitollinen kaikenlaisista romaanieni nostoista sosiaalisessa mediassa, lukukokemusten jakamisesta ja kirjojen vinkkaamisesta sekä mahdollisuuksista käydä puhumassa teosten teemoista ja tyylivalinnoista kirjallisuustapahtumissa, mutta aivan erityisen kiehtovaa on kyllä päästä lukemaan perusteellisen paneutuvaa, kirjallisuuden asiantuntemusta osoittavaa arviota. Harvinaista herkkua, valitettavasti.

Portti-lehdessä (4/2022) Marianna Leikomaa pohtii Ihmisversojen ja Taivaanjuurien maailmaa utopistisena tuulahduksena “pitkän dystopia-boomin jälkeen” ja kehuu erityisesti hahmoja:

“Kumara-Moision hahmot eivät ole rasistisia ja esimerkiksi sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus esittäytyy sellaisena kuin se nykypäivänä on. Hahmot ovatkin todella hyvin kirjoitettuja ja kaikkiin, jopa niihin ärsyttäviin, onnistuu kiintymään.

Kaiken keskiössä on ihmisyys ja mitä se lopulta tarkoittaa. Tähän aikuislukijankin on helppo kiinnittyä, sillä kaikki me aina etsimme omaa paikkaamme maailmankaikkeudessa, juuri niin kuin Una ja hänen kumppaninsakin.”

Tuntui mainiolta saada teoksista tällainen yhteisarvio, sillä Ihmisversoista ei aikanaan tullut Porttiin arviota, vaikka kiihkeästi odotin. En tiedä, jäikö nuortenromaanini silloin Taniwha-teokseni varjoon, vai menivätkö kustantamon markkinointi ja kirjanlähetykset mönkään. Mutta pääsi teos sentään Ylen dystopioita ja utopioita käsitelleeseen monimediaiseen artikkelikokonaisuuteen, mistä riemuitsin vuoden 2019 kuulumisissani.

Tenhoa on helmikuussa arvioitu sekä Ilkka-Pohjalaisessa että Kiiltomadossa. Kummassakin kehutaan teoksen yhtenäistä ja vetävää tyyliä, mistä minä ja Pulmu Kailamo olemme tietenkin tyytyväisiä – yhteiskirjoittamisessa oli nimittäin omat hankaluutensa, joten ilahduttaa kuulla, että lopputulos on onnistunut myös muiden kuin itsemme mielestä.

Maire Paltare kuvaa Ilkka-Pohjalaisen kirja-arviossaan romaanin sopivan monenikäisille:

“Löysin paljon mihin samastua. Lapseni ovat Katan ikäiset. Tenho oli kuin opintomatka heidän nuoruutensa maailmaan, ehkä vanhemmuuden kannalta liian myöhään, mutta tenhoava ja opettava.

Romaani on hieno ajankuva, tutkielma ihmisen elämisenharhasta ja naisiin kohdistuvista odotuksista.”

Kiiltomadon arviossa (kirjoittanut kriitikko Marjo Jääskä) puolestaan kehutaan valitun tyylin suhdetta teoksen teemoihin:

“Tenhossa todellakin on outoa tenhoa. Yksi lumovoiman salaisuus voi olla siinä, miten viehättävän ilmavalla ja vähän vaivihkaisella otteella kirjoittajat käsittelevät kipeitäkin aiheita ja teemoja, kuten epävarmuutta sekä hylätyksi tulemisen ja ulkopuolelle jäämisen pelkoa.

Teos herättelee ajattelemaan, että olipa ihminen minkä ikäinen tahansa, hän pysyy ytimeltään aika muuttumattomana. Näkökulmasta riippuu, onko ajatus lohdullinen vai lannistava. Selvää on kuitenkin se, että ainakin tunteiden kanssa on vain opittava elämään.”

Loppuun itselleni tärkeä, mutta kuvana hiukan epäonnistunut otos kirjailijavierailustani Viita-akatemian tiloissa. Kävin kertomassa kirjailijanelämästäni Reetta Vuokko-Syrjäsen luotsaaman Spekulatiivisen fiktion kurssin innokkaille osallistujille (Tampereen seudun työväenopisto). Eeva-Liisa Manner katseli seinältä, oi.

Apurahahakemusten kirjoittamisen kausi on kiivaimmillaan, eikä aivotoimintaani riitä juuri muuhun pohdiskeluun, mutta tässä linkkejä tuoreisiin hopepunk-henkisiin haastatteluihini, jotka liittyvät Ihmisversojen ja Taivaanjuurien utopiamaailmoihin:

• Tähtivaeltaja-podcastin kirjailijavieraana pääsin keskustelemaan Aleksi Kuution kanssa syvällisiä toivosta ja scifistä sekä pohtimaan laajasti kirjallisuutta, vuorovaikutusta ja kasvatusta niin henkilökohtaisten kokemuksieni kuin filosofiankin näkökulmasta.
• For YA -YouTube-kanavan haastattelussa pohdin Sini Helmisen johdattelemana hopepunkia ja utopioita muun muassa eri ikäryhmien kautta. Kirjoitan mielelläni niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin – toiveikkaita tulevaisuusvisioita, tekoälypohdiskeluja sekä ihan vain inhimillisiä ja eläimellisiä, joskus unenomaisiakin seikkailuja.
• Ystävänpäivänä tiedossa on Taivaanjuurien henkilöhahmojen pohdiskelua ystävinä sekä omia ystävyysnäkemyksiäni. Anna Paldarin luotsaamassa Kirjakävelyllä-podcast-keskustelussa “Ystävyyden monet kasvot”ovat mukana myös kirjailijat Ilona Tomi ja Terhi Rannela.

Ensi viikonloppuna 4.2.2023 Tampereella pidetään Elävän Kirjallisuuden Festivaali, jonka teemana on matka. Olen siellä Pulmu Kailamon kanssa keskustelemassa Tenhosta aikamatkana 90-luvun Tampereelle ja ystävyyden eri vaiheisiin. Haastattelumme on Bertel-salissa klo 13, ja haastattelijana toimii tuttuun tapaan Enostonen Kalle Niinikangas – tervetuloa kuuntelemaan!

P.S. Ja nyt lähden ottamaan rauhallisesti Rauhaniemen kansankylpylän avantoon.

Jälkilisäys2: For YA:n ihana Sini Helminen kirjoitti Taivaanjuurista myös kirja-arvion Siniset helmet -blogiinsa. Arviossa romaania kuvataan mm. napakaksi ja kauniisti kirjoitetuksi teokseksi, jossa “filosofisesti mietiskellään koneälyn oikeuksia, yhteisöllisyyden ja läheisyyden syntymistä sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta”.

Kulunut vuosi on ollut antoisa mutta myös stressaava. Tenhon ja Taivaanjuurien teemoista on ollut mukava puhua paneeleissa ja kirjailijahaastatteluissa, mutta muuten markkinointiponnistelu on aina työlästä ja kirjamessuilukin kuluttavaa. Oikein mielelläni vetäydyn nyt joulutauolle ja otan vuonna 2023 rauhallisemmin.

Vuonna 2019 minulla oli myös kahden romaanin vuosi ja olin aivan piipussa joulun aikaan, tosin silloin hoidin kirjailijanhommien lisäksi opettajanvirkaani ja surin syksyllä kuollutta äitiäni. Tuntuu, että sentään hiukan olen oppinut keskittämään voimiani asioihin, joita haluan tehdä, mutta osittain tämä vuosi on ollut vuoden 2019 toisintoa, samanlaista kiireistä sähellystä tapahtumasta toiseen. Pitäisi tehdä enemmän ajatuksella asioita, levollisemmin, mutta innostavat jutut vievät niin helposti mennessään, että periaate unohtuu. Sinänsä teatteri- ja kirjallisuustyöt kyllä tukevat toisiaan.

***

Haluaisin ensi vuonna uudistaa nämä kotisivuni – katsotaan, milloin se onnistuisi. Toistaiseksi olen vielä täydennellyt tätä vanhaa sivustoa ja luonut profiilin tuoreeseen pirkanmaalaiseen Kulttuuripankkiin.

***

Loppuun muisto Tampereen Kirjafestareilla kuullusta, Pirkkalaiskirjailijoiden tuottamasta “Elämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa” -paneelikeskustelusta (kuvan otti Asko Jaakonaho, vieressäni istuvat Marisha Rasi-Koskinen, Katariina Romppainen ja paneelia vetänyt Harri István Mäki), jossa pohdimme sitä, kuinka lasten, nuorten ja aikuisten kirjallisuudessa ei lopulta ole kovin suurta eroa, ihmisyyden teemat ovat pitkälti samoja.

***

Ja tietenkin vielä joulukuvakin tarvitaan (larppasin viikko sitten Marja Metsäporoa Ylöjärven kaupungin päiväkodinjohtajille tilauksesta suunnittelemassani työhyvinvointilarppituokiossa) – sydämellisen leppoisaa joulunaikaa kaikille!

Tampereen Kirjafestareiden aika on nyt, juuri tällä viikolla. Esiinnyn yllättävän monta kertaa – onhan tämä vuosi ollut kahden julkaistun teoksen vuosi itselleni. Tervetuloa kuuntelemaan seuraavia juttuja:

• to 1.12. klo 18 esiinnymme Pulmun kanssa Sampolan kirjaston kirjailijavieraina; tapahtuma on osa Metso STUDION tuotantoa ja sitä voi seurata myös verkkotapahtumana Tampereen kanavalta
• la 3.12. klo 13 (tila: Vedessä palaa / Sopraano) olen mukana Pirkkalaiskirjailijoiden tuottamassa “Elämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa” -paneelissa Marisha Rasi-Koskisen, Katariina Romppaisen ja Harri István Mäen kanssa
• la 3.12. klo 15.30 (tila: Riffi) avaamme Pulmun kanssa Tenho-romaanin teemoja
• su 4.12. klo 13.30 (tila: Duetto2) olen Matti Ylipiessan haastattelussa Taivaanjuuret-nuortenromaanini tiimoilta

On upeaa, että Tampereella riittää kirjallisuustapahtumia, ja erityisen innoissani olen siitä, että Pirkkalaiskirjailijat Suomen vanhimpana paikallisena kirjailijayhdistyksenä on hurjassa iskussa ja järjestää 80-vuotisen taipaleensa kunniaksi Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjan. Sarja polkaistaan käyntiin Kirjafestareilla ja jatkuu yhdeksällä kirjallisella illalla ensi vuoden puolella. On ilo olla Pirkkalaiskirjailijoiden hallituksen jäsenenä mukana touhussa!

***

Uusimmassa Virke-lehdessä on Outi Ojan kirjoittama juttu Taivaanjuurista ja minusta kirjailijana. Ilahduin tekstin näkemyksellisestä otteesta: “Taivaanjuuret voi avautua lukijalle ensisijaisesti tunteiden kuvaamisen ja kasvattamisen etiikan tutkielmana. Se on siis myös yhteiskunnallinen romaani: vaikka se sijoittuu etäiseen tulevaisuuteen, siinä otetaan samalla kantaa masennuksen ja apatian kaltaisiin aiheisiin. Samalla kommentoidaan nykymaailmaa. – – Fiktion kautta voi etsiä ratkaisuja ongelmiin, kuten siihen, miten voi pitää huolta yksilöiden jaksamisesta suurissa opetusryhmissä ja etäpalaverien aikakaudella tai ymmärtää luonnon merkityksen ihmisten hyvinvoinnille tehostamisen keskellä.”

Otsikko “Taru Kumara-Moisio kirjoittaa filosofista hopepunkia ja ahdistuu dystopioista” pitää siinä mielessä paikkansa, että yritän pysyä elämänasenteeltani toiveikkaana, vaikka ahdistunkin herkästi, mutta todellisuudessa utopia ja dystopia kulkevat aina tavallaan käsi kädessä, vuorovaikutuksessa keskenään. Taivaanjuurissa rakennetaan parempaa maailmaa ihan kaikille, mutta kohdataan myös dystooppista pahoinvointia.

Torstaina 17.11. klo 18-20 Työväenmuseo Werstaalla vietetään Ysäri-teemailtaa “Tekstareita ja irkkausta” Ysäri-näyttelyn kunniaksi. Olemme Pulmu Kailamon kanssa paikan päällä kertomassa omia ysärimuistojamme Tenho-romaanin hengessä. Tervetuloa mukaan muistelemaan 90-luvun viestintätapoja – yleisökin nimittäin pääsee kertomaan omia muistojaan netin ja kännyköiden alkuajoista!

Tenho-romaanista kirjoitetussa tuoreessa VETUS et NOVA -blogin kirja-arviossa J.O. Hiltunen nostaa 90-luvun Tampereen nörttikulttuurin kuvaamisen teoksen suurimpien ansioiden joukkoon ja kehuu henkilökuvausta aidosti problematisoivaksi. “Romaani on tyylikäs kokonaisuus, ja varsinkin vuoropuhelut toimivat hyvin”, arviossa summataan.

***

Taivaanjuurien kirjanjulkkarit ja romaaniin pohjautuva installaationäyttely kirjasto Leijassa Ylöjärvellä lokakuussa juuri ennen Helsingin Kirjamessuja jättivät mainion muistijäljen – ylitin itseni sanataideperformanssillani ja yhteisöllinen installaatio sai paljon kehuja, kiitos kaikille julkkareihin ja installaatioon osallistuneille sekä näyttelyä katsomassa käyneille! Instagram-tililtäni löytyy kuvia julkkareista ja näyttelytilasta.

Kävin keskustelemassa Taivaanjuurista varsin filosofisia ja osin levottomia juttuja Tähtivaeltaja-podcastin Aleksi Kuution kanssa viime viikonloppuna. Odotan mielenkiinnolla, miltä kyseinen haastattelu kuulostaa sitten kun se on editoitu ja julkaistu. Virke-lehden haastatteluakaan ei ole ihan vielä julkaistu, joten palaan Taivaanjuurien teemoihin tarkemmin seuraavissa kuulumisissani.